Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen äänimaisemien keruukilpailu päättyi huhtikuun lopussa 2015.
Äänimaisemakertomuksia tuli kilpailuun runsain määrin ja ne käsittelivät monipuolisia äänimaisemia. Keruukirjoituksissa muisteltiin menneiden vuosikymmenien luonnon rauhaa ja kaupunkien rauhallista äänimaisemaa sekä toisaalta noiden aikojen sodan uhkaa ja siihen liittyviä levottomuutta ja pelkoa herättäviä ääniä. Toisaalta äänimaisemakirjoituksissa kerrottiin äänimaiseman muutoksesta vuosikymmenten takaa nykypäivään, ja kuvailtiin tämän hetken suomalaisen arjen äänimaisemia – urbaaneista ympäristöistä luonnon rauhaan ja hiljaisuuteen.
Äänimaisemaehdotuksia tuli kilpailuun yhteensä noin 1200 kappaletta, yhteensä 188 eri vastaajalta.
Tällä hetkellä äänimaisemakertomukset ovat raadin arvioitavina, ja kilpailun tulokset julkaistaan viimeistään 15. syyskuuta 2015. Kilpailuraatiin kuuluu asiantuntijaedustajia Taideyliopistosta, Tampereen yliopistosta, Åbo Akademista, Itä-Suomen yliopistosta, Yleisradiosta sekä Suomalaisen kirjallisuuden seurasta. Lisäksi raatiin kuuluu kaksi kansalaisedustajaa. Kilpailun sihteerinä toimii hankkeen projektituottaja Kaisa Ruohonen.
Palkintosumma on 1000 euroa, joka jaetaan kolmen vastauksen kesken. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan myös kirja- ja äänitepalkintoja.
Palaamme kilpailuraadin pohdintoihin ja päätöksiin siis syksyllä. Suuret kiitokset jo nyt kaikille kilpailuun osallistuneille!
6.7.2015
Äänimaisemaa Toivakan takamailta
Yli kolmekymmentä vuotta olen viettänyt kauniita kesäpäiviä Toivakan takamailla. Meillä on puoli hehtaaria maata, jossa saan peuhata mieleni mukaan. Maapalalla kasvaa lukematon määrä ruohovartisia kasveja ja yli kahdeksankymmentä erilaista puuta tai pensasta. Tällainen kasvien sekameteli houkuttelee myös eläinmaailmaa paikalle. Toivottuina linnut ja ilman tervetulotoivotuksia tulleet jänikset ja myyrät. Kettu ja supikoira jättävät vain käyntikortteja ja kärppä esittäytyy muutaman sekunnin kerrallaan.
Päivällä ympärillämme on maalaiskylän äänet. Useimmat niistä äänistä suodattuvat harmittomaksi taustaääneksi, mutta silti ne kuuluvat kaiken aikaa. Naapurin maanviljelijän traktori jyrisee jonain päivänä kellon ympäri, toisena päivänä hän ajaa muutaman kerran ohi. Traktori jyrisee täysillä kierroksilla ja perässä oleva kone rämähtelee kuopissa metallisen julmasti.
Oma ääni tulee toisen naapurin aikuisten poikien käynnistä lapsuuden kodissa. Mökkimme ohitse menee suora soratie ja nuoren miehen on välttämättä kiihdytettävä siinä. Ensin koneen murahtelu, kaasun vaihtelu vaihtamisen tahtiin, nopeus sataan ja äkkinäinen lentävän soran ropina ja rahina voimallisessa jarrutuksessa.
Kauempaa pihan ohittaa ikämies, jonka harrastus on mönkijä. Ilmeisesti mönkijää pitää ulkoiluttaa kuin koiraa ja siksi hän kruisailee kerran pari päivässä kilometrin päähän maantien varteen ja takaisin. Sekin on ääni, jota ei huomaa, jos ei pysähdy sitä kuuntelemaan.
Maalaiskylän arkisiin kotieläinääniin kuuluu enää vain kylän koirat. Viime vuosituhannella lehmien äänet olivat erottamaton osa kesää. Kuului myös kanan kotkotus ja kukon kiekaisu. Tilalle on tullut eksotiikkaa, naapurin kesäaasi kiljahtaa varoittamatta, kun sitä huvittaa. Toinen kummajainen on fasaanikukko, joka hiipii pusikossa ja herättää yhä uudelleen ajatuksiin vaipuneen ihmisen järkyttävällä rääkäisyllä. Naapurin ajokoirien haukunnalla ei liene mitään logiikkaa, kai ne kertovat toisilleen tarhaelämän tylsyydestä tai liekakettingin lyhyydestä. Ainoa poikkeus arkisesta louskuttelusta on isännän saapuminen kotiin päivän töistä. Silloin koirien haukunta yltyy petoeläinlauman mylvinnäksi. Voin kuvitella isännän askeleet koiratarhan viereen ja muutama sana rauhoittaa kiljuvan lauman.
Illan tullen kylän äänet vaimenevat ja luonto saa siitä yliotteen. Kevätkesä on täynnä lintujen laulua. Tai eihän kauneinkaan linnun ääni ole laulua vaan puhetta, jolla kutsutaan puoliso tai vallataan reviiri. Joskus mietin, onko lintujen laulua koko päivän. Päivällä kesän linnuista pääsee parhaiten esiin voimakasääninen kuovi ja hyvänä kakkosena yhä uudelleen yllättävä korpin kajautus. Hukkuuko muu päivän ääntely kylän elämään vai säästävätkö linnut energiaa illan konserttiin, jota jatkavat kevätkesällä aamuun asti.
Kiurun laulu loppuu samoilla hetkillä, kun olemme toukokuussa ensimmäisiä kertoja paikalla. Samaan aikaan kuuluu taivaanvuohen mäkätys. Itse syöksyjää näkee harvoin. Joutsenet ovat veikeää kansaa. Usein ne aloittavat metelöinnin jo lähtökiidossa Lapinjärveltä ja juttelu jatkuu kiivaana Kankaisten aukealle asti. Sinne ne laskeutuvat räpylät levällään. Hiljenevät tunneiksi. Sitten joku huudahtaa, kaveri vastaa ja lauma on ilmassa. Taas juttelu kiihtyy toraiseksi kakofoniaksi.
Istumme usein iltahetken nuotiolla. Kyllästymisen estämiseksi tontillamme on neljä erilaista nuotiopaikkaa. Alkukesän iltaan on kaikki vuodet kuulunut lehtokurpan ränkätys. Mietin, periytyykö soidinlentoreitti, koska se toistuu täsmälleen samaa rataa vuosikymmenestä toiseen. Hiljenee, kuulen tulen äänet. Räiskähdys, kohaus, suhinaa. Ja paistuvan makkaran vihellys. Jossain herää tuulenhenki ja ohittaa haavan. Kahina jatkuu tuulen hälvettyä.
Kesän edetessä ja myöhäisillan tummuessa tulee uusia ääniä. Ensin kehrääjän hurina ja muutama viikko myöhemmin ruisrääkän narina.
Syksymmällä linnut vaikenevat. Sattumakurjet toitottelevat pellolla tai lentokoulussa olevat joutsenet saavat monisanaista opetusta. Vastapainona linnuille on syksyn tuulien loputon kirjo sateen suhjusta myrskyn meteliin. Lähestyvän tuulen kohina on kiehtovin. Puut ovat hiljaa, mutta kohina kuuluu. Sitten äkkiä kohina muuttuu ja tuuli on paikalla.
Ilta päättyy aikanaan. Viimeiset äänet aiheutamme itse: portaan narahdus ja oven kolahdus. Mökkiyön mahtavin ääni on ukkonen. Kaiken hallitsevana äänenä se tunkeutuu ihmisen luihin ja ytimiin asti. Yön hiljaisin ääni on seinän sisällä touhuava myyrä. Hiljaisuudestaan huolimatta se on valvottavin ääni.
JA, Jyväskyä
Päivällä ympärillämme on maalaiskylän äänet. Useimmat niistä äänistä suodattuvat harmittomaksi taustaääneksi, mutta silti ne kuuluvat kaiken aikaa. Naapurin maanviljelijän traktori jyrisee jonain päivänä kellon ympäri, toisena päivänä hän ajaa muutaman kerran ohi. Traktori jyrisee täysillä kierroksilla ja perässä oleva kone rämähtelee kuopissa metallisen julmasti.
Oma ääni tulee toisen naapurin aikuisten poikien käynnistä lapsuuden kodissa. Mökkimme ohitse menee suora soratie ja nuoren miehen on välttämättä kiihdytettävä siinä. Ensin koneen murahtelu, kaasun vaihtelu vaihtamisen tahtiin, nopeus sataan ja äkkinäinen lentävän soran ropina ja rahina voimallisessa jarrutuksessa.
Kauempaa pihan ohittaa ikämies, jonka harrastus on mönkijä. Ilmeisesti mönkijää pitää ulkoiluttaa kuin koiraa ja siksi hän kruisailee kerran pari päivässä kilometrin päähän maantien varteen ja takaisin. Sekin on ääni, jota ei huomaa, jos ei pysähdy sitä kuuntelemaan.
Maalaiskylän arkisiin kotieläinääniin kuuluu enää vain kylän koirat. Viime vuosituhannella lehmien äänet olivat erottamaton osa kesää. Kuului myös kanan kotkotus ja kukon kiekaisu. Tilalle on tullut eksotiikkaa, naapurin kesäaasi kiljahtaa varoittamatta, kun sitä huvittaa. Toinen kummajainen on fasaanikukko, joka hiipii pusikossa ja herättää yhä uudelleen ajatuksiin vaipuneen ihmisen järkyttävällä rääkäisyllä. Naapurin ajokoirien haukunnalla ei liene mitään logiikkaa, kai ne kertovat toisilleen tarhaelämän tylsyydestä tai liekakettingin lyhyydestä. Ainoa poikkeus arkisesta louskuttelusta on isännän saapuminen kotiin päivän töistä. Silloin koirien haukunta yltyy petoeläinlauman mylvinnäksi. Voin kuvitella isännän askeleet koiratarhan viereen ja muutama sana rauhoittaa kiljuvan lauman.
Illan tullen kylän äänet vaimenevat ja luonto saa siitä yliotteen. Kevätkesä on täynnä lintujen laulua. Tai eihän kauneinkaan linnun ääni ole laulua vaan puhetta, jolla kutsutaan puoliso tai vallataan reviiri. Joskus mietin, onko lintujen laulua koko päivän. Päivällä kesän linnuista pääsee parhaiten esiin voimakasääninen kuovi ja hyvänä kakkosena yhä uudelleen yllättävä korpin kajautus. Hukkuuko muu päivän ääntely kylän elämään vai säästävätkö linnut energiaa illan konserttiin, jota jatkavat kevätkesällä aamuun asti.
Kiurun laulu loppuu samoilla hetkillä, kun olemme toukokuussa ensimmäisiä kertoja paikalla. Samaan aikaan kuuluu taivaanvuohen mäkätys. Itse syöksyjää näkee harvoin. Joutsenet ovat veikeää kansaa. Usein ne aloittavat metelöinnin jo lähtökiidossa Lapinjärveltä ja juttelu jatkuu kiivaana Kankaisten aukealle asti. Sinne ne laskeutuvat räpylät levällään. Hiljenevät tunneiksi. Sitten joku huudahtaa, kaveri vastaa ja lauma on ilmassa. Taas juttelu kiihtyy toraiseksi kakofoniaksi.
Istumme usein iltahetken nuotiolla. Kyllästymisen estämiseksi tontillamme on neljä erilaista nuotiopaikkaa. Alkukesän iltaan on kaikki vuodet kuulunut lehtokurpan ränkätys. Mietin, periytyykö soidinlentoreitti, koska se toistuu täsmälleen samaa rataa vuosikymmenestä toiseen. Hiljenee, kuulen tulen äänet. Räiskähdys, kohaus, suhinaa. Ja paistuvan makkaran vihellys. Jossain herää tuulenhenki ja ohittaa haavan. Kahina jatkuu tuulen hälvettyä.
Kesän edetessä ja myöhäisillan tummuessa tulee uusia ääniä. Ensin kehrääjän hurina ja muutama viikko myöhemmin ruisrääkän narina.
Syksymmällä linnut vaikenevat. Sattumakurjet toitottelevat pellolla tai lentokoulussa olevat joutsenet saavat monisanaista opetusta. Vastapainona linnuille on syksyn tuulien loputon kirjo sateen suhjusta myrskyn meteliin. Lähestyvän tuulen kohina on kiehtovin. Puut ovat hiljaa, mutta kohina kuuluu. Sitten äkkiä kohina muuttuu ja tuuli on paikalla.
Ilta päättyy aikanaan. Viimeiset äänet aiheutamme itse: portaan narahdus ja oven kolahdus. Mökkiyön mahtavin ääni on ukkonen. Kaiken hallitsevana äänenä se tunkeutuu ihmisen luihin ja ytimiin asti. Yön hiljaisin ääni on seinän sisällä touhuava myyrä. Hiljaisuudestaan huolimatta se on valvottavin ääni.
JA, Jyväskyä
30.6.2015
Lapsuuden kesän ääniä aitassa
Pieni tupa väljentyi kesäksi, kun me vanhimmat lapset muutimme nukkumaan
aitan-vinttiin. Kevätkesästä läheiseltä purolta kuuluu tasainen,
unettava vedenkohina. Vesimyllyt ja niihin rakennetut koputtimet koputtavat
kukin omanlaistaan sointuaan peltipurkkien pohjiin.
Käki kukkuu ja mustarastaat soittivat huiluaan myöhään iltaan asti. Muutaman viikon kuluttua vesi on laskenut purossa jo sen verran, että kohina on vaimentunut ja vesimyllyjen moikutus lakannut. Pääskyset kunnostavat kiireellä viimekesäisiä pesiään aitan räystäällä. Liverrystä on mukava kuunnella ja karjankellojen ääni kantaa kaukaa metsäpellolta.
Hevosniittokoneen raklatus aamuvarhaisella, ja varsinkin haravakoneen piikkien rämähdys istuimeen tasaisin väliajoin tietää sitä, että iltapäivällä on töitä heinäpellolla. Ja pääskyset ovat saaneet pesänsä valmiiksi ja poikaset huutavat ruokaa myöhään yöhön. Lopulta ne nukahtavat kanssamme kesäyöhön ja orrella talveksi tehdyt saunavastat tuoksuvat väkevälle kesälle.
Joku yö ukkonen saapuu yli vaarojen ja jyrisee tuntikaupalla omia jyrinöitään niin, että välillä koko rakennus tärisee. Pärekatto kestää kyllä rankemmankin sateen ja kun se rauhoittuu tasaiseksi ropinaksi, on se parasta unilääkettä. – Varsinkin kun tietää, ettei seuraavana päivänä ole asiaa heinäpellolle. Lintujen äänet vähenevät.
Pääskysenpojat ovat jo lentokunnossa. Välillä ne kokeilivat siipiään ja asettuvat riviin aitan katon harjalle tai sähkölangalle livertämään kuorossa. Muutama viikko ja ne lentävät etelään. Yöt hiljenevät ja pimenevät.
Sitten naapuritalossa alkavat puinnit. Isäntä-Otto syöttää Sampo-puimakoneen nieluun ohraa niin, että se meinaa jatkuvasti tukehtua. Välillä Sampon ääni tasaantuu ja aittaan erottu myös pehkupuhaltimen kohina ja tietysti sen kolmepyttyisen, Massik-ka35:n käynti. Syksy on tullut.
Maisema hiljenee. Karja on otettu navettaan. Lähiaikoina siirrytään nukkumaan takaisin tupaan. Tulee pakkasyö. Lammasnahkavällyä vedetään yhä ylemmäksi.
Jostain hyvin kaukaa kuuluu tasainen, harva papatus. Keskustelemme isoveljen kanssa, onko se hinurin ääni Pielisjoelta asti? Ei, kyllä sen täytyy olla Porilainen. Maamoottori Porilainen se on, ovat ne Väänäset saaneet, veitikan, kuntoon viljan-kuivuria pyörittämään.
PH, Louhioja
Käki kukkuu ja mustarastaat soittivat huiluaan myöhään iltaan asti. Muutaman viikon kuluttua vesi on laskenut purossa jo sen verran, että kohina on vaimentunut ja vesimyllyjen moikutus lakannut. Pääskyset kunnostavat kiireellä viimekesäisiä pesiään aitan räystäällä. Liverrystä on mukava kuunnella ja karjankellojen ääni kantaa kaukaa metsäpellolta.
Hevosniittokoneen raklatus aamuvarhaisella, ja varsinkin haravakoneen piikkien rämähdys istuimeen tasaisin väliajoin tietää sitä, että iltapäivällä on töitä heinäpellolla. Ja pääskyset ovat saaneet pesänsä valmiiksi ja poikaset huutavat ruokaa myöhään yöhön. Lopulta ne nukahtavat kanssamme kesäyöhön ja orrella talveksi tehdyt saunavastat tuoksuvat väkevälle kesälle.
Joku yö ukkonen saapuu yli vaarojen ja jyrisee tuntikaupalla omia jyrinöitään niin, että välillä koko rakennus tärisee. Pärekatto kestää kyllä rankemmankin sateen ja kun se rauhoittuu tasaiseksi ropinaksi, on se parasta unilääkettä. – Varsinkin kun tietää, ettei seuraavana päivänä ole asiaa heinäpellolle. Lintujen äänet vähenevät.
Pääskysenpojat ovat jo lentokunnossa. Välillä ne kokeilivat siipiään ja asettuvat riviin aitan katon harjalle tai sähkölangalle livertämään kuorossa. Muutama viikko ja ne lentävät etelään. Yöt hiljenevät ja pimenevät.
Sitten naapuritalossa alkavat puinnit. Isäntä-Otto syöttää Sampo-puimakoneen nieluun ohraa niin, että se meinaa jatkuvasti tukehtua. Välillä Sampon ääni tasaantuu ja aittaan erottu myös pehkupuhaltimen kohina ja tietysti sen kolmepyttyisen, Massik-ka35:n käynti. Syksy on tullut.
Maisema hiljenee. Karja on otettu navettaan. Lähiaikoina siirrytään nukkumaan takaisin tupaan. Tulee pakkasyö. Lammasnahkavällyä vedetään yhä ylemmäksi.
Jostain hyvin kaukaa kuuluu tasainen, harva papatus. Keskustelemme isoveljen kanssa, onko se hinurin ääni Pielisjoelta asti? Ei, kyllä sen täytyy olla Porilainen. Maamoottori Porilainen se on, ovat ne Väänäset saaneet, veitikan, kuntoon viljan-kuivuria pyörittämään.
PH, Louhioja
Yleinen tenttipäivä
Mieleeni on piirtynyt kuukausittain toistunut äänimaisema
yliopisto-opintojeni ajalta eli vuosilta 1999-2005. Yleensä kerran
kuukaudessa Joensuun yliopistossa oli yleinen tenttipäivä, jolloin useiden
tiedekuntien opiskelijat kokoontuivat kello 13 Carelia-saliin, joka on
Joensuun kampuksella oleva suuri auditorio. Salin ovella opettajat jakoivat
aakkosjärjestyksessä tenttikuoria, jotka olivat hieman A4-kokoa suurempia,
jämäkkää paperia olevia ruskeita kuoria. Kuoret oli toimitettu
opettajalle pari viikkoa aiemmin ja tentaattori oli tällaiseen kuoreen
laittanut kysymyspaperin. Kuori oli liimattu kiinni samaan tapaan kuin
nuoltavat kirjekuoret.
Kun kuoret oli jaettu salin ovella ja sadat opiskelijat olivat asettuneet istumaan Carelia-saliin, odotettiin lupaa avata kuoret. Tässä vaiheessa salissa oli melko hiljaista. Kirjoitusvälineiden asettelun ääniä, putoavan kynän ääni, istumaan asettautumisen ääniä ja pientä juttelua. Silloin tällöin kuului kova pamaus, kun joltakin lipsahti edessäistuvan selkänojasta esiin nostettava pöydän kansi takaisin paikalleen. Pääosin oli hiljaista ja ilmapiiri oli jännittynyt.
Kun kello oli pykälässä ja kaikki valmista, tentin valvoja kajautti salin edestä "voitte avata kuoret". Tällöin sadat opiskelijat alkoivat yhtäaikaa avaamaan tenttikuoriaan. Yksittäisen kuorten äänistä syntyi tasainen paperin repimisen ääni, joka kesti kymmenkunta sekuntia. Itse en malttanut avata omaa kuortani, koska jäin kuuntelemaan tuota intensiivistä kahinaa.
Vielä hetki sitten vallinnut jännittynyt, melko hiljainen ilmapiiri vaihtui paperimyrskyn kautta keskittyneeksi täydeksi hiljaisuudeksi. Pian alkoi kuulua lyijykynien suhina, kun opiskelijat alkoivat kirjoittaa vastauksiaan. Tässä vaiheessa itse avasin kuoreni, kun olin saanut nautittua tuo valtavan kahinan.
Tenttipäivään oli usein valmistauduttu viikkoja, joten tilaisuus oli jännittävä. Se varmasti terävöitti kaikkia aisteja. Tuo satojen tenttikuorten repimisen hetki on minulle yksi niitä mieleenpainuneita tilanteita, joissa tunsin todella olevani opiskelija ja osa suurta opiskelijoiden yhteisöä.
Olen kuullut, että tenttikuoria ei enää Joensuussa (nykyisessä Itä-Suomen yliopistossa) käytetä. Siispä tämä äänimaisema lienee kadonnutta maailmaa.
HH, Ylämylly
Kun kuoret oli jaettu salin ovella ja sadat opiskelijat olivat asettuneet istumaan Carelia-saliin, odotettiin lupaa avata kuoret. Tässä vaiheessa salissa oli melko hiljaista. Kirjoitusvälineiden asettelun ääniä, putoavan kynän ääni, istumaan asettautumisen ääniä ja pientä juttelua. Silloin tällöin kuului kova pamaus, kun joltakin lipsahti edessäistuvan selkänojasta esiin nostettava pöydän kansi takaisin paikalleen. Pääosin oli hiljaista ja ilmapiiri oli jännittynyt.
Kun kello oli pykälässä ja kaikki valmista, tentin valvoja kajautti salin edestä "voitte avata kuoret". Tällöin sadat opiskelijat alkoivat yhtäaikaa avaamaan tenttikuoriaan. Yksittäisen kuorten äänistä syntyi tasainen paperin repimisen ääni, joka kesti kymmenkunta sekuntia. Itse en malttanut avata omaa kuortani, koska jäin kuuntelemaan tuota intensiivistä kahinaa.
Vielä hetki sitten vallinnut jännittynyt, melko hiljainen ilmapiiri vaihtui paperimyrskyn kautta keskittyneeksi täydeksi hiljaisuudeksi. Pian alkoi kuulua lyijykynien suhina, kun opiskelijat alkoivat kirjoittaa vastauksiaan. Tässä vaiheessa itse avasin kuoreni, kun olin saanut nautittua tuo valtavan kahinan.
Tenttipäivään oli usein valmistauduttu viikkoja, joten tilaisuus oli jännittävä. Se varmasti terävöitti kaikkia aisteja. Tuo satojen tenttikuorten repimisen hetki on minulle yksi niitä mieleenpainuneita tilanteita, joissa tunsin todella olevani opiskelija ja osa suurta opiskelijoiden yhteisöä.
Olen kuullut, että tenttikuoria ei enää Joensuussa (nykyisessä Itä-Suomen yliopistossa) käytetä. Siispä tämä äänimaisema lienee kadonnutta maailmaa.
HH, Ylämylly
24.6.2015
Pääskyset
Mummolan portaista nousee kuumaa, punamultaista ilmaa. Se on laiskaa ja hidasta. Tuntuu nenässä jos sen antaa nousta, mutta lähtee liikkeelle, kun siirtää katsettaan ja nenäänsä ja yrittää kuunnella pääskysiä.
Pihaanajajat astuvat autosta. Ovet iskeytyvät kiinni. Kämmenistä lähtee surullinen suhina, kun he pitävät itseään kädestä kiinni. Sora pyörii mustan kengän alla, huilaa pitkin tasaista pohjaa ja hyppii alamäkeen. Se törmäilee toisiin hiekanjyväsiin ja siitä lähtevä ääni kuulostaa pääskysistä kuin moukarilla lyötäisiin.
Joku puhuu portaitten päässä pääskysistä. Yskii ihmistä kurkkuunsa ja valkoisen paidan nappi värisee rintaa vasten. Se surisee ja sorjuu samaan tahtiin kuin sanat putoilevat. Ripset räpsyvät ja leuka nyökkää ja kaikki ovat tyytyväisiä, että joku puhuu vaikka ei sano mitään.
Kun portaita pyörittää peukalonkynnellä, maali ripsii irti ja puhaltuu tuuleen. Kaikki maali ei ole irti ja joskus se tuikkaa kynnen alle. Äkkinäinen sisäänhengitys. Pihaanajajat kuuntelevat ja niiden tasapainoelimissä värähtelee. Joku raaputtaa terassin valkeaa puuta ja siitä sihisee ruoholle luonnonvalkoisia lumihiutaleita, joissa on ruukkukukista pudonneita multarantuja. Muurahaiset nostavat hiutaleet olalleen. Joku niistä alkaa laulaa ja terassilla se kuulostaa siltä kuin metsä nojaisi eteenpäin.
Tuuli koskettaa korvannukkaa. Se puhaltaa niin kovaa, että hetkisen kuuluu vain pauhua. Sitten se liikkuu eteenpäin ja pauhu toisen korvassa kuulostaa kevyeltä. Joku lausuu latinankielisen sananlaskun, jota kukaan ei ymmärrä ja jota kukaan ei ymmärrä loukkaukseksi. Parempi puhua pääskysistä.
Niiden siivet halkovat ilmaa ja se kuroo itsensä umpeen niiden perässä. Jos ne lentävät pään ylitse, sen kuulee otsan hennoissa hiuksissa. Ne osaavat väistää pihan kuusia, vaikka puut kasvoivat sinne tänä aamuna. Ne kasvoivat niin nopeasti, että runko repesi irti ja retkahti pystyyn sata metriä siitä, missä ne olivat nuoruutensa viettäneet.
Ihmisen mittainen auto kääntyy pihatielle. Rengas kääntää hiekkaa, neulaset putoavat konepellille. Terassilla paperitollo rahisee nyrkissä ja polttaa sieraimissa. Hengitys tulee iskuissa ja yrittää nenän kautta ulos. Ei pääse, palaa takaisin, kasvaa palloksi kurkussa.
JA, Oulu
Pihaanajajat astuvat autosta. Ovet iskeytyvät kiinni. Kämmenistä lähtee surullinen suhina, kun he pitävät itseään kädestä kiinni. Sora pyörii mustan kengän alla, huilaa pitkin tasaista pohjaa ja hyppii alamäkeen. Se törmäilee toisiin hiekanjyväsiin ja siitä lähtevä ääni kuulostaa pääskysistä kuin moukarilla lyötäisiin.
Joku puhuu portaitten päässä pääskysistä. Yskii ihmistä kurkkuunsa ja valkoisen paidan nappi värisee rintaa vasten. Se surisee ja sorjuu samaan tahtiin kuin sanat putoilevat. Ripset räpsyvät ja leuka nyökkää ja kaikki ovat tyytyväisiä, että joku puhuu vaikka ei sano mitään.
Kun portaita pyörittää peukalonkynnellä, maali ripsii irti ja puhaltuu tuuleen. Kaikki maali ei ole irti ja joskus se tuikkaa kynnen alle. Äkkinäinen sisäänhengitys. Pihaanajajat kuuntelevat ja niiden tasapainoelimissä värähtelee. Joku raaputtaa terassin valkeaa puuta ja siitä sihisee ruoholle luonnonvalkoisia lumihiutaleita, joissa on ruukkukukista pudonneita multarantuja. Muurahaiset nostavat hiutaleet olalleen. Joku niistä alkaa laulaa ja terassilla se kuulostaa siltä kuin metsä nojaisi eteenpäin.
Tuuli koskettaa korvannukkaa. Se puhaltaa niin kovaa, että hetkisen kuuluu vain pauhua. Sitten se liikkuu eteenpäin ja pauhu toisen korvassa kuulostaa kevyeltä. Joku lausuu latinankielisen sananlaskun, jota kukaan ei ymmärrä ja jota kukaan ei ymmärrä loukkaukseksi. Parempi puhua pääskysistä.
Niiden siivet halkovat ilmaa ja se kuroo itsensä umpeen niiden perässä. Jos ne lentävät pään ylitse, sen kuulee otsan hennoissa hiuksissa. Ne osaavat väistää pihan kuusia, vaikka puut kasvoivat sinne tänä aamuna. Ne kasvoivat niin nopeasti, että runko repesi irti ja retkahti pystyyn sata metriä siitä, missä ne olivat nuoruutensa viettäneet.
Ihmisen mittainen auto kääntyy pihatielle. Rengas kääntää hiekkaa, neulaset putoavat konepellille. Terassilla paperitollo rahisee nyrkissä ja polttaa sieraimissa. Hengitys tulee iskuissa ja yrittää nenän kautta ulos. Ei pääse, palaa takaisin, kasvaa palloksi kurkussa.
JA, Oulu
16.6.2015
Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi lauantaina 18. heinäkuuta
Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hanke kutsuu mukaan äänittämään jokaisen, joka on kiinnostunut äänimaisemien havainnoinnista ja tallentamisesta tai vedestä elementtinä, ääniympäristönä ja huomiota tarvitsevana luonnonvarana. Lauantaina 18.7. äänitetään vettä!
Ilmoita osallistumisesi Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen Facebook -tapahtumassa ja liity maailmanlaajuiseen äänittäjien joukkoon!
Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi
Järjestyksessään viidennen kansainvälisen Maailman kuuntelupäivän (World Listening Day) ajatuksena on ääniympäristöön liittyvän tiedon lisääminen sekä erilaisten kuuntelun tapojen ja maailman moninaisten ääniympäristöjen juhlistaminen.
Tämän vuoden teema on vesi, H2O. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota veteen elintärkeänä luonnonvarana, mutta johon suhteemme on ilmastonmuutoksen johdosta monimutkaistumassa. Juomakelpoisen veden hupeneminen, vesistöjen saastuminen sekä toisaalta katastrofaaliset tulvat, nopeasti sulavat jäätiköt ja suurten alueiden aavikoituminen korostavat veteen ja sen saantiin liittyvän kehityksen vaikeaa ennakointia.
Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hanke osallistuu päivään äänitystempauksella. Ajatuksena on lähestyä vettä äänittämisen kautta siten, että kaikki lauantaina 18.7. tallennetut veden äänet ja ääniympäristöt julkaistaan hankkeen verkkosivujen kuuntelukartassa tuon päivän aikana. Toivoisimme siis, että tallennat lähelläsi olevaa vesiääniympäristöä – meren aaltoja, sadetta, aaltojen liplatusta, astioiden tiskausta tai vaikkapa käsien pesua – Maailman kuuntelupäivänä.
Voit äänittää vaikka kännykälläsi ja napata äänityskohteesta kuvankin. Tämän jälkeen voit lisätä tallenteesi kuvauksineen kuuntelukarttaan. Valitsemalla kuuntelukartan projektivalikosta ”Kuuntelupäivä2015”-tunnisteen kaikki karttaan päivän aikana jo lisätyt tallenteet ovat selattavissa helposti.
Hankkeen kuuntelukartalla osoitteessa http://kartta.aanimaisemat.fi voit lisätä oman tallenteesi suoraan karttaan välilehdeltä. Huom. kartta hyväksyy alle 8Mb:n mp3-tiedostoja.
Jos et pääse lisäämään tietoja karttaan päivän aikana tai et pääse muuttamaan tiedostomuotoa kännykästäsi mp3:seksi, voit myös lähettää äänitiedoston ja mahdollisen kuvan sähköpostitse osoitteeseen aanimaisemat@uta.fi, jolloin me lisäämme sen karttaan puolestasi.
Muista lisätä sähköpostiin seuraavat tiedot äänityksestäsi:
- Äänityksesi nimi
- Äänityspaikka (esim. katuosoite) ja kellonaika
- Kuvaile äänitystäsi lyhyesti, esimerkiksi mitä äänitit ja missä olosuhteissa, äänitysvälineesi
- Nimesi tai nimimerkkisi, jonka haluat karttaan esille
Kaikki kartan äänimaisemat tallennetaan Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistoon keruun päätyttyä.
Tapahtuma Facebookissa: Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi
Lisätietoja tempauksesta: Kaisa Ruohonen, aanimaisemat@uta.fi
Lisätietoa kansainvälisestä Maailman kuuntelupäivästä: www.worldlisteningproject.org
Lisätietoa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeesta: www.aanimaisemat.fi
Ilmoita osallistumisesi Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen Facebook -tapahtumassa ja liity maailmanlaajuiseen äänittäjien joukkoon!
Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi
Järjestyksessään viidennen kansainvälisen Maailman kuuntelupäivän (World Listening Day) ajatuksena on ääniympäristöön liittyvän tiedon lisääminen sekä erilaisten kuuntelun tapojen ja maailman moninaisten ääniympäristöjen juhlistaminen.
Tämän vuoden teema on vesi, H2O. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota veteen elintärkeänä luonnonvarana, mutta johon suhteemme on ilmastonmuutoksen johdosta monimutkaistumassa. Juomakelpoisen veden hupeneminen, vesistöjen saastuminen sekä toisaalta katastrofaaliset tulvat, nopeasti sulavat jäätiköt ja suurten alueiden aavikoituminen korostavat veteen ja sen saantiin liittyvän kehityksen vaikeaa ennakointia.
Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hanke osallistuu päivään äänitystempauksella. Ajatuksena on lähestyä vettä äänittämisen kautta siten, että kaikki lauantaina 18.7. tallennetut veden äänet ja ääniympäristöt julkaistaan hankkeen verkkosivujen kuuntelukartassa tuon päivän aikana. Toivoisimme siis, että tallennat lähelläsi olevaa vesiääniympäristöä – meren aaltoja, sadetta, aaltojen liplatusta, astioiden tiskausta tai vaikkapa käsien pesua – Maailman kuuntelupäivänä.
Voit äänittää vaikka kännykälläsi ja napata äänityskohteesta kuvankin. Tämän jälkeen voit lisätä tallenteesi kuvauksineen kuuntelukarttaan. Valitsemalla kuuntelukartan projektivalikosta ”Kuuntelupäivä2015”-tunnisteen kaikki karttaan päivän aikana jo lisätyt tallenteet ovat selattavissa helposti.
Hankkeen kuuntelukartalla osoitteessa http://kartta.aanimaisemat.fi voit lisätä oman tallenteesi suoraan karttaan välilehdeltä. Huom. kartta hyväksyy alle 8Mb:n mp3-tiedostoja.
Jos et pääse lisäämään tietoja karttaan päivän aikana tai et pääse muuttamaan tiedostomuotoa kännykästäsi mp3:seksi, voit myös lähettää äänitiedoston ja mahdollisen kuvan sähköpostitse osoitteeseen aanimaisemat@uta.fi, jolloin me lisäämme sen karttaan puolestasi.
Muista lisätä sähköpostiin seuraavat tiedot äänityksestäsi:
- Äänityksesi nimi
- Äänityspaikka (esim. katuosoite) ja kellonaika
- Kuvaile äänitystäsi lyhyesti, esimerkiksi mitä äänitit ja missä olosuhteissa, äänitysvälineesi
- Nimesi tai nimimerkkisi, jonka haluat karttaan esille
Kaikki kartan äänimaisemat tallennetaan Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistoon keruun päätyttyä.
Tapahtuma Facebookissa: Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi
Lisätietoja tempauksesta: Kaisa Ruohonen, aanimaisemat@uta.fi
Lisätietoa kansainvälisestä Maailman kuuntelupäivästä: www.worldlisteningproject.org
Lisätietoa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeesta: www.aanimaisemat.fi
2.6.2015
Tiedote: Seinäjoen äänet soivat yllättävissä paikoissa
Ohessa tiedote Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Botnia Popup -tapahtumasarjan aloittavasta Seinäjoen ääni -minikiertueesta.
Laitakaupungin orkesteri yllättää kaupunkilaisia Botnia Popup -tapahtumasarjan puitteissa torstaina 4.6. Seinäjoen keskustan alueella. Botnia Popup jatkaa Taideyliopiston tunnettuuden lisäämistä Seinäjoella erilaisten tapahtumien kautta jatkaen viime syksynä kaupunkikuvaa piristäneen Taideyliopiston kuppilan jalanjäljissä.
Rytmimusiikin ammattilaisyhtye Laitakaupungin orkesterin Seinäjoen ääni -minikiertue käynnistää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Botnia Popup -tapahtumasarjan esittämällä saman kappaleen neljässä eri kohteessa. Kiertue alkaa Lakeuden ristin kellotornista klo 15, jonne mahtuu mukaan 20 ensimmäistä kuulijaa. Klo 15.45 Laitakaupungin orkesteri esiintyy Keskuspuiston tyhjässä suihkulähteessä, klo 16.15 rautatieaseman odotustilassa ja klo 16.45 Holmström Second Hand -liikkeessä Kuulankadulla.
“Jokainen esiintyminen tulee olemaan erilainen, sillä hyödynnämme esiintymispaikkojen äänimaisemia. Tempauksen ydinajatus on ‘yksi kappale, neljä eri kohdetta, neljä eri tulkintaa’. Keikat tehdään sisään ja ulos -periaatteella: ilmestymme esityspaikalle, vedämme kappaleen ja siirrymme seuraavaan kohteeseen”, kertoo Botnia Popupin taiteellinen johtaja ja LKO:n viulisti Piia Kleemola-Välimäki.
Botnia Popup -tapahtumasarja jatkuu kesällä tuoden musiikkia ja taidetta paikallisten keskuuteen yllättävillä tavoilla ja yllättävissä paikoissa. Botnia Popup huipentuu lokakuussa monipuoliseen ja monitaiteelliseen tapahtumasarjaan, jolloin myös esitetään torstain Seinäjoen ääni -minikiertueen aikana syntyvä videoteos. Botnia Popupin järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö Seinäjoen yliopistokeskuksen rahoituksella.
Aikataulu Botnia Popup: Seinäjoen ääni. Torstai 4.6.2015 klo 15-17
15:00 Lakeuden ristin kellotorni (Koulukatu 24) Yhteistyössä Seinäjoen seurakunta.
15:45 Keskuspuiston suihkulähde (Keskuskadun ja Kalevankadun välinen puisto)
16:15 Matkakeskuksen Asemahalli (Valtionkatu 1)
16:45 Holmström Second Hand (Kuulankatu 3)
Lisätiedot Piia Kleemola-Välimäki
piia.kleemola-valimaki@uniarts.fi
040 710 4382
Laitakaupungin orkesteri yllättää kaupunkilaisia Botnia Popup -tapahtumasarjan puitteissa torstaina 4.6. Seinäjoen keskustan alueella. Botnia Popup jatkaa Taideyliopiston tunnettuuden lisäämistä Seinäjoella erilaisten tapahtumien kautta jatkaen viime syksynä kaupunkikuvaa piristäneen Taideyliopiston kuppilan jalanjäljissä.
Rytmimusiikin ammattilaisyhtye Laitakaupungin orkesterin Seinäjoen ääni -minikiertue käynnistää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Botnia Popup -tapahtumasarjan esittämällä saman kappaleen neljässä eri kohteessa. Kiertue alkaa Lakeuden ristin kellotornista klo 15, jonne mahtuu mukaan 20 ensimmäistä kuulijaa. Klo 15.45 Laitakaupungin orkesteri esiintyy Keskuspuiston tyhjässä suihkulähteessä, klo 16.15 rautatieaseman odotustilassa ja klo 16.45 Holmström Second Hand -liikkeessä Kuulankadulla.
“Jokainen esiintyminen tulee olemaan erilainen, sillä hyödynnämme esiintymispaikkojen äänimaisemia. Tempauksen ydinajatus on ‘yksi kappale, neljä eri kohdetta, neljä eri tulkintaa’. Keikat tehdään sisään ja ulos -periaatteella: ilmestymme esityspaikalle, vedämme kappaleen ja siirrymme seuraavaan kohteeseen”, kertoo Botnia Popupin taiteellinen johtaja ja LKO:n viulisti Piia Kleemola-Välimäki.
Botnia Popup -tapahtumasarja jatkuu kesällä tuoden musiikkia ja taidetta paikallisten keskuuteen yllättävillä tavoilla ja yllättävissä paikoissa. Botnia Popup huipentuu lokakuussa monipuoliseen ja monitaiteelliseen tapahtumasarjaan, jolloin myös esitetään torstain Seinäjoen ääni -minikiertueen aikana syntyvä videoteos. Botnia Popupin järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö Seinäjoen yliopistokeskuksen rahoituksella.
Aikataulu Botnia Popup: Seinäjoen ääni. Torstai 4.6.2015 klo 15-17
15:00 Lakeuden ristin kellotorni (Koulukatu 24) Yhteistyössä Seinäjoen seurakunta.
15:45 Keskuspuiston suihkulähde (Keskuskadun ja Kalevankadun välinen puisto)
16:15 Matkakeskuksen Asemahalli (Valtionkatu 1)
16:45 Holmström Second Hand (Kuulankatu 3)
Lisätiedot Piia Kleemola-Välimäki
piia.kleemola-valimaki@uniarts.fi
040 710 4382
31.5.2015
Sibelius-Akatemian musiikkiteknologien konsertti Jean Sibeliuksen kunniaksi
Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen yhteistyöhenkilöt Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ovat olleet järjestämässä musiikkiteknologien konserttia Helsingin Musiikkitalon Black Box -saliin, keskiviikkona 6. kesäkuuta. Konserttiin on vapaa pääsy.
Jean Sibelius on vaikuttanut musiikillaan tapaamme kuunnella ja hahmottaa äänimaailmaa.
Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmän opiskelijat ja opettajat tutkivat, miten Sibeliuksen aikaiset äänimaisemat ovat muuttuneet, ja miten ne inspiroivat elektroakustisen äänitaiteen tekemistä nykypäivänä. Mitä Sibeliuksen musikaalisesta pääomasta siirtyy uuteen musiikkiin? Konsertissa kuullaan akusmaattista musiikkia, äänimaisemia ja improvisaatioita työryhmän rakentamilla elektroakustisilla soittimilla ja muilla tavoilla tuotettuna.
Konsertti on osa Sibelius 150 v. -juhlavuoden ohjelmaa. Konsertissa ei ole väliaikaa.
Lisätietoja: Tuottaja Hans Tinell, 040 710 4318, hans.tinell(at)uniarts.fi
Jean Sibelius on vaikuttanut musiikillaan tapaamme kuunnella ja hahmottaa äänimaailmaa.
Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmän opiskelijat ja opettajat tutkivat, miten Sibeliuksen aikaiset äänimaisemat ovat muuttuneet, ja miten ne inspiroivat elektroakustisen äänitaiteen tekemistä nykypäivänä. Mitä Sibeliuksen musikaalisesta pääomasta siirtyy uuteen musiikkiin? Konsertissa kuullaan akusmaattista musiikkia, äänimaisemia ja improvisaatioita työryhmän rakentamilla elektroakustisilla soittimilla ja muilla tavoilla tuotettuna.
Konsertti on osa Sibelius 150 v. -juhlavuoden ohjelmaa. Konsertissa ei ole väliaikaa.
Lisätietoja: Tuottaja Hans Tinell, 040 710 4318, hans.tinell(at)uniarts.fi
29.5.2015
Ympäristön äänten pohdintaa lasten ja nuorten kulttuurifestivaaleilla
Lastenkulttuurikeskus Rulla järjesti lauantaina 23.5.
lapsille Spark -festivaalin, jossa sekä kouluikäisille että pienemmille
lapsille järjestettiin monen moista tapahtumaa Laikunlavalla sekä Tampereen
Vanhan kirjastotalon edustalla ja saleissa. Festivaalin tämän vuoden teema oli
ääni, ja Suomen akustisen ekologian seuran taholta tapahtumassa pidettiin
kuuntelupajaa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen projektituottaja
Kaisa Ruohosen sekä äänimaisemaprojekteissa aikaisemmin mukana olleen Outi
Kautosen ohjaamana.
Suomen akustisen ekologian seuran kuuntelupaja pistettiin pystyyn
kirjastotalon Mäkelän kabinettiin. Pajan teemana oli siis festivaalin
mukaisesti ääni, ja tarkemmin tietysti ympäristön äänet ja äänimaisemat.
Kuuntelupajan pääteemana oli äänien aarteenmetsästys. Aarteenmetsästyksen
tarkoituksena oli herkistyä kuuntelemaan ja pohtimaan oman, arkipäiväisen
ympäristön ääniä. Etsinnän aarteet olivat siis nimenomaan lasten omia
äänihavaintoja, eivät suinkaan varsinaisia, konkreettisia aarteita (tähän
seikkaan muutamat lapset olisivat ehkä halunneet muutosta). Käytännössä lapset
kävivät vanhempiensa kanssa etsimässä ääniä festivaalialueelta tai muuten
Vanhan kirjastotalon ympäristöstä, tai sitten he vain jäivät kabinettiin
pohdiskelemaan niitä ääniä, joita olivat samana päivänä jo ehtineet kuulla.
Ääniä etsittiin pääasiassa kolmeen eri kategoriaan: kauniit äänet, rumat äänet
sekä kummalliset äänet. Kauniit äänet tuntuivat olevan lapsille helpoimpia
löytää ja muistella, kun taas esimerkiksi kummallisia ääniä jouduttiin usein
miettimään vanhempien avustuksella hieman pidempään.
Äänimaisemista syntyi myös keskustelua lasten, heidän
vanhempiensa ja kuuntelupajan ohjaajien kesken: Ihan äskettäinkin kuultuja
ääniä oli vaikea muistaa, ja lasten mielestä esimerkiksi kauniiden, rumien tai
kummallisten esineiden tai kuvien löytäminen ja pohtiminen olisi ollut äänten
miettimistä helpompaa. Pienen ponnistelun jälkeen erilaisia äänimuistoja
kuitenkin aina löydettiin, ja lapset innostuivat onnistuessaan etsinnässä sekä
lähiympäristön että muistin kätköjen kohdalla. Kauniit, rumat ja kummalliset
äänet keksittyään lapset kirjoittivat ne värikkäille lapuille ja länttäsivät
sinitarralla oikean kategorian alle seinällä olevaan tauluun.
Taulu täyttyi päivän myötä tiiviiksi äänien kartastoksi,
jossa jotkut äänet lukivat kirjoitettuna, toiset taas kuviksi piirrettyinä.
Kauniiden äänten joukkoon kuuluivat muun muassa jään narina, myrskyn ääni,
tuulikello, moottorisaha ja ”titityy”, rumiin ääniin hyttysen ininä, itku,
poran ääni ja ilmapallon natina ja kummallisiin ääniin esimerkiksi radioaalto,
yöllinen huuto, intialainen musiikki sekä ”tööt”.
Äänien etsinnän lisäksi kuuntelupajassa kuunneltiin
cd-soittimesta tulevia äänimaisemia. Lapset vanhempineen yrittivät arvuutella,
minkä tapahtuman tai vaikkapa eläimen ääntä soittimesta milloinkin kuuluu: muun
muassa poron ääntely oli vaikea paikantaa oikeaan elukkaan (muun muassa
leijonaa ja tiikeriä ehdotettiin).
Jotkut lapset ja vanhemmat uskaltautuivat myös kuuntelemaan
henkarin ja langan avulla kuten kalat: Leikissä lanka kiedotaan metallisen
henkarin koukkuun ja siitä molempien etusormien ympärille, jonka jälkeen
etusormet asetetaan korviin ja heilautellaan henkaria vasten esimerkiksi pöydän
kulmaa. Tavallisesti himmeä henkarin kilistely kuulostaa langan ja sormien läpi
kovalta kolinalta tai voimakkailta kirkonkelloilta, kun ääni kulkee ilman sijasta
kiinteän materiaalin kautta.
Yritimme myös rohkaista lapsia miettimään sitä, miltä
erilaiset muodot heidän mielestään kuulostivat: esimerkiksi minkälainen ääni
kuuluisi ympyrästä tai kolmiosta, jos niistä jokin ääni tulisi ulos. Lapset
tätä tehtävää hieman ujostelivat, eivätkä jaksaneet miettiä muotojen ääniä
kovinkaan pitkään. Muutamat lapset kuitenkin uskaltautuivat pohtimaan tehtävää,
ja päätyivät muotojen ääniin tietynmuotoisten esineiden kautta: esimerkiksi
ympyrä kuulostaa – ei ehkä yllättäen – pallon pomputukselta ja pienien
pisteiden muodostama alue esimerkiksi hiekan rapsutukselta kenkien alla.
Meitä tapahtuman ohjaajia ilahduttivat lasten suorasukaiset
vastaukset esimerkiksi rumista äänistä (”veljen jatkuva valitus” tai ”kun äiti
laulaa”), kekseliäät äänimaisemapiirrustukset, ujostelevat pikkulapset,
luovuuden puuskassa piirtäminen vahingossa kabinetin lattiaan sekä ikkunasta
näkyneet, eri eläimiksi pukeutuneet koululaiset, jotka hauskuttivat tapahtuman
lapsivieraita ja toisiaan.
20.5.2015
Kuortaneen vellikellot
Äänitaiteilijat Simo ja Tuike Alitalo lähtevät hankkeemme äänittäjäharjoittelijoiden kanssa Kuortaneelle tallentamaan vanhojen maatalojen vellikellojen äänimaisemaa tulevalla viikolla. Ohessa tiedote projektista.
Pohjalaistalojen perinteitä on viime vuosina tutkittu ja elvytetty, mutta paljon paikallisia erikoispiirteitä on vielä selvittämättä. Kuortanelaisille taloille ovat tyypillisiä komeat vellikellot. Kelloista tiedetään kuitenkin hämmästyttävän vähän. Kuurtanes-seuran avustuksella on laskettu, että vellikello on noin kahdessakymmenessä kuortanelaistalossa. Vellikelloista kiinnostuneet turkulaiset äänitaiteilijat Simo ja Tuike Alitalo ovat nyt tulossa selvittämään missä kunnossa kellot ovat, voiko niitä soittaa ja jos voi, myös äänittämään näitä kelloja. Äänityksiä tehdään 25.-26. toukokuuta.
Alitalot haluavat äänitysten avulla selvittää miltä kellot kuulostavat, miten niitä voidaan soittaa, miten kauas niiden ääni kuuluu ja voitaisiinko mahdollisesti kelloja vielä nykyään soittaa ja käyttää, vaikkapa yhteiseksi iloksi ja ylennykseksi.
Vellikellolla varustettujen talojen omistajia ja asukkaita toivotaan mukaan hankkeeseen. Taiteilijat toivovat voivansa tulla taloihin soittamaan kelloja ja tallentamaan niiden ääntä. Toiveena on myös, että talonomistajat tarkastaisivat ennakkoon kellojen ja niiden soittonarujen kunnon. Tulevan viikon aikana talonomistajat voivat varautua yhteydenottoihin. Simo Alitalo soittaa niille talonomistajille joiden yhteystiedot hän on saanut Kuurtanes-seuralta ja tiedustelee ajankohtaa, jolloin tallentajat voivat tulla paikan päälle kelloja soittamaan. Mikäli yhteystietoja ei ole saatu, tallentajat saattavat tupsahtaa pihaan ilman ennakkoilmoitusta ensi viikon maanantaina tai tiistaina.
Tallennushanke tehdään yhteistyössä Kuortaneen kulttuuritoimen kanssa. Tallennetut soitot myös julkaistaan Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat- verkkosivustolla olevalle kuuntelukartalle tulevan kesän aikana.
Lisätietoja hankkeesta saa kulttuurijohtaja Kaija Yliseltä tai äänitaiteilija Simo Alitalolta.
Kuortanelaisten talojen vellikelloja kartoitetaan ja tallennetaan toukokuussa.
Pohjalaistalojen perinteitä on viime vuosina tutkittu ja elvytetty, mutta paljon paikallisia erikoispiirteitä on vielä selvittämättä. Kuortanelaisille taloille ovat tyypillisiä komeat vellikellot. Kelloista tiedetään kuitenkin hämmästyttävän vähän. Kuurtanes-seuran avustuksella on laskettu, että vellikello on noin kahdessakymmenessä kuortanelaistalossa. Vellikelloista kiinnostuneet turkulaiset äänitaiteilijat Simo ja Tuike Alitalo ovat nyt tulossa selvittämään missä kunnossa kellot ovat, voiko niitä soittaa ja jos voi, myös äänittämään näitä kelloja. Äänityksiä tehdään 25.-26. toukokuuta.
Alitalot haluavat äänitysten avulla selvittää miltä kellot kuulostavat, miten niitä voidaan soittaa, miten kauas niiden ääni kuuluu ja voitaisiinko mahdollisesti kelloja vielä nykyään soittaa ja käyttää, vaikkapa yhteiseksi iloksi ja ylennykseksi.
Vellikellolla varustettujen talojen omistajia ja asukkaita toivotaan mukaan hankkeeseen. Taiteilijat toivovat voivansa tulla taloihin soittamaan kelloja ja tallentamaan niiden ääntä. Toiveena on myös, että talonomistajat tarkastaisivat ennakkoon kellojen ja niiden soittonarujen kunnon. Tulevan viikon aikana talonomistajat voivat varautua yhteydenottoihin. Simo Alitalo soittaa niille talonomistajille joiden yhteystiedot hän on saanut Kuurtanes-seuralta ja tiedustelee ajankohtaa, jolloin tallentajat voivat tulla paikan päälle kelloja soittamaan. Mikäli yhteystietoja ei ole saatu, tallentajat saattavat tupsahtaa pihaan ilman ennakkoilmoitusta ensi viikon maanantaina tai tiistaina.
Tallennushanke tehdään yhteistyössä Kuortaneen kulttuuritoimen kanssa. Tallennetut soitot myös julkaistaan Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat- verkkosivustolla olevalle kuuntelukartalle tulevan kesän aikana.
Lisätietoja hankkeesta saa kulttuurijohtaja Kaija Yliseltä tai äänitaiteilija Simo Alitalolta.
12.5.2015
Naakkoja kaupunkiympäristössä
Naakkojen mielipaikat hahmottuvat Seinäjoella
Talven pimeydessä työskentelyolosuhteet olivat haastavat. Mittava aineisto kuitenkin mahdollistaa johtopäätösten teon.
- Meillä alkaa olla käsitys siitä, kuinka naakkaparvet käyttävät kaupunkiympäristöä eli millä perusteilla toiset paikat kelpaavat ja toiset eivät, naakkahankkeen projektipäällikkö FT Mari Pohja-Mykrä Ruralia-instituutista valottaa.
Seinäjoen asukkaat ilmoittivat ahkerasti havaintojaan naakkojen yöpymispaikoista. Tiedot tutkijoilta piilossa olleista paikoista ovat auttaneet naakkalaskentoja ja siten helpottaneet kaupunkinaakkojen käytöksen ymmärtämistä.
- Saimme hankkeen nettisivujen kautta useita kymmeniä yleisöhavaintoja ja moni paikka niistä osoittautui vakinaiseksi naakkojen yöpymispaikaksi, Pohja-Mykrä kiittelee.
Naakat ovat tulleet jäädäkseen
Iltaisin naakat kerääntyvät taivaalle suuriksi parviksi, jotka kiertelevät kaupungissa talojen katonharjoilla, puistoissa ja pajukoissa. Talvehtivien naakkojen kasvaneet määrät näkyvät yhä suurempina parvina asutuksen keskellä. Pohja-Mykrän mukaan naakat ovat tulleet kaupunkiympäristöön jäädäkseen.
Kolmevuotinen Naakan aiheuttamien haittojen hallinta -hanke on loppusuoralla ja tuloksia odotetaan kuluvan vuoden aikana. Ruralia-instituutti Seinäjoella on toteuttanut hanketta, jota ovat rahoittaneet ympäristöministeriö sekä Seinäjoen, Lahden ja Porin kaupungit.
Luento kaupunkinaakoista tiistaina Seinäjoella
Projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä pitää Seinäjoen kaupunkinaakoista yleisölle avoimen esityksen Seinäjoen kirjastossa osana Tehoa Tieteestä -luentosarjaa tiistaina 12.toukokuuta kello 18–19 (Jaaksi-sali). Luentosarjassa Seinäjoen yliopistokeskus ja eteläpohjalaiset tutkijat tarjoavat helposti kuunneltavaa asiaa siitä, mitä lähiseudulla oikein tutkitaan.
9.5.2015
Kellokortin klonksahduksia
Olin töissä suuressa suomalaisessa matkapuhelintehtaassa. Päivä alkoi
kellokortilla. Paksu pahvinen kortti työnnettiin seinällä olevaan
kortinleimauslaitteeseen. Vaikka oltiin elektroniikan huipulla,
korttilaitteen ääni ei ollut digitaalista piipitystä vaan kova lonksahdus,
kun kortti upposi siihen. Samaa ääntä kuunneltiin pois lähtiessä.
Seistiin jonossa odottamassa, kunnes kello raksahti töiden
päättymisaikaan.
Aamulla oli aina kiire töihin ja piti mennä juoksujalkaa kellokortille. Klonksahdus oli helpotus, jos se tapahtui työn alkamisaikana. Töistä lähtiessä minuuttikin oli tuskastuttavan pitkä aika, kun piti odottaa kotiin pääsyä. Varsinkin pitkän vapaan alkaessa kortin uppoaminen ja klonksahdus oli riemastuttava ääni.
LV, Salo
Aamulla oli aina kiire töihin ja piti mennä juoksujalkaa kellokortille. Klonksahdus oli helpotus, jos se tapahtui työn alkamisaikana. Töistä lähtiessä minuuttikin oli tuskastuttavan pitkä aika, kun piti odottaa kotiin pääsyä. Varsinkin pitkän vapaan alkaessa kortin uppoaminen ja klonksahdus oli riemastuttava ääni.
LV, Salo
21.4.2015
Äänimaisemakeruun loppukiri on käsillä!
Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen äänimaisemien keruukilpailu lähestyy loppuaan!
Vastausaikaa on jäljellä vielä huhtikuun loppuun saakka.
Muistutetaan vielä:
Kilpailun palkintosumma on 1000 euroa, joka jaetaan kolmen vastauksen kesken. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan myös kirja- ja äänitepalkintoja.
Tällä viikolla painelemme äänitys- ja haastattelutiimimme kanssa keväiseen Helsinkiin tallentamaan sekä kaupungin että luonnon ääniä, haastateltavien paikallistuntemusta hyväksi käyttäen.
Ensi viikolla puolestaan luvassa on Turun äänimaisemien tallennusta. Reissujen hedelmiä tulossa verkkosivun kuuntelukarttaan siis lähiviikkoina!
Vastausaikaa on jäljellä vielä huhtikuun loppuun saakka.
Muistutetaan vielä:
Kilpailun palkintosumma on 1000 euroa, joka jaetaan kolmen vastauksen kesken. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan myös kirja- ja äänitepalkintoja.
Tällä viikolla painelemme äänitys- ja haastattelutiimimme kanssa keväiseen Helsinkiin tallentamaan sekä kaupungin että luonnon ääniä, haastateltavien paikallistuntemusta hyväksi käyttäen.
Ensi viikolla puolestaan luvassa on Turun äänimaisemien tallennusta. Reissujen hedelmiä tulossa verkkosivun kuuntelukarttaan siis lähiviikkoina!
9.3.2015
Seinäjoen äänimaiseman tulevaisuus - Vanerinen sello vai jotain aivan muuta?
Voiko Seinäjoen äänimaisemaa suunnitella? Millä tavoin
äänisuunnittelu on mahdollista ottaa osaksi Seinäjoen keskustan ja asemaseudun
kehittämistä? Onko äänellinen arki muuttunut? Miten subjektiivisia äänimaisemakokemuksia
ja niiden luomia merkityksiä on mahdollista tutkia ja dokumentoida?
Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohdittiin Seinäjoen Apila-kirjaston
Ääni ja kaupunki – Tulevaisuuden Seinäjoki? -seminaarissa torstaina 5.
maaliskuuta.
Seminaari koostui viidestä puheenvuorosta, kommentaattori
Sulevi Riukulehdon äänimaisemaan ja kotiseutuun pureutuvasta pohdinnasta sekä
Meri Kydön ohjaamasta kuuntelukävelystä Seinäjoen keskusta-alueella.
Seminaari käynnistyi Seinäjoen kaupungin kehittämisjohtajan,
Erkki Välimäen, puheenvuorolla Seinäjoen kaupungin nykytilasta ja
tulevaisuudesta. Välimäki toi esiin keskusta-alueen tulevaisuuden
kasvusuunnitelmia ja pohti sitä, miten äänisuunnittelu voitaisiin ottaa
huomioon vauhdikkaasti kasvavan kaupungin visioinnissa.
Kehittämisjohtajan tekemän pienimuotoisen työpaikkagallupin
mukaan Seinäjoen äänimaiseman ongelma tuntuu olevan se, ettei ääntä ole
lainkaan. Tai no, ainoastaan liikenteen äänet täyttävät keskusta-alueen
ilma-alaa: Luonnon, kaupunkilaisuuden ja sosiaalisen toiminnan äänet loistavat
poissaolollaan. Kaupungin asukkailla näyttäisi siis olevan halua äänimaiseman
muuttamiseen.
Helpotusta liikenteen
meluun saattaa olla luvassa jo parin vuoden sisällä: Rakenteilla oleva
Seinäjoen ohitustie valmistuu vuonna 2017, jolloin ainakin valtatieliikenteen
ja rekkojen äänet siirtyvät kauemmaksi keskustasta. Nyt onkin siis oiva ajankohta pohtia liikenteen äänten tilalle vaihtoehtoista, miellyttävämpää ja urbaanimpaa
äänimaisemaa, joka koostuisi sekä hiljaisista rauhoittumisen paikoista,
luonnon äänistä että sosiaalisen elämän äänten kirjosta.
Välimäen jälkeen vuorossa oli arkkitehti Ari Hynysen
puheenvuoro, otsikolla Kaupunki – Soiva peli, jossa Hynynen pohti kaupunkisuunnittelun
ja arkkitehtuurin vaikutusta kaupungin äänimaisemaan ja niin ikään sitä, miten
Seinäjoen kaupunkisuunnittelussa ääniympäristö voitaisiin ottaa huomioon
entistä paremmin.
Välimäki puhui akustisen ekologian oppien ja tutkimusten,
kaupunkimorfologian sekä moniaistillisuuden hyödyntämisestä kaupunkisuunnittelussa: Äänilähteiden erilaisuuden, kaupungin muodon ja materiaalien sekä kaikkien aistien
huomioon ottaminen suunnitteluvaiheessa vaikuttaa olennaisesti kaupunkialueen
äänelliseen viihtyvyyteen ja asuttavuuteen.
Puheenvuoro kirvoitti vilkasta keskustelua siitä, mitkä
äänet ja äänilähteet koetaan miellyttäviksi ja mitkä häiritseviksi – onko
esimerkiksi Seinäjoella järjestettävä musiikkitapahtuma, joka toisaalta on
meluisa mutta samalla vain hetken kestävä, häiritsevää melua vaiko
kaupunkikeskustaa elävöittävä, kesään kuuluva äänilähde? Halutaanko Seinäjoen
keskustaan enemmän katusoittajia? Ovatko desibelirajat tärkeitä äänen
kontrolloinnissa, vai pitäisikö kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota äänen
laatuun, ei pelkästään voimakkuuteen?
Professori Heikki Uimosen mukaan muutokset ääniympäristössä
eivät loppujen lopuksi vaadi suuria rahallisia investointeja, vaan pienellä
hiomisella voidaan saada aikaan merkittäviä parannuksia.
Arkkitehti Hynysen puheenvuoron jälkeen
seminaariosallistujien joukko lähti Tampereen yliopiston tutkijatohtori Meri Kydön opastuksella
kuuntelukävelylle loskaiseen mutta jo toiveikkaan alkukeväiseen Seinäjoen keskustaan.
Kuuntelukävelyn ideana on kaupunkialueen äänimaiseman ja sen pienten nyanssien huomioiminen:
Tavallisessa arjessa tulee harvoin kiinnitettyä huomiota niihin kaikkein arkisimpiin
lähiympäristön ääniin, vaikka ne ovat jatkuvasti läsnä päivittäisessä elämässä.
Kuuntelukävelyjoukko lampsi katusora kenkien alla narskuen
pitkin Seinäjoen keskustan kävelyteitä, jokirantaa, rakennusten sisäpihoja,
virastorakennusten auloja, kauppakeskuksen vaatekauppoja ja puistoalueita
pitkin hiljaisuudessa, samalla kuunnellen kaikkia niitä ääniä, jotka
tavallisesti kätkeytyvät arjen kiireen alle.
Kävelykierroksen jälkeen seurue palasi kirjastoon keskustelemaan siitä, miltä Seinäjoen keskusta nyt sitten tarkkaan kuunneltuna kuulosti. Tuomio oli selkeä: ”Seinäjoen äänimaisema on yllättävän tylsä!” totesivat monet osallistujista.
Äänimaisema koostui pitkälti
autoliikenteen äänistä. Ilman jatkuvaa moottorien ja autonrenkaiden vyöryvää
melua keskusta olisi varmasti täysin äänetön. Kuuntelukävelijät kaipasivat
keskustaan sosiaalisen elämän ääniä ja luonnonääniä: Lasten ja koululaisten
huudahduksia, ihmisten puhetta, eläinten ääniä ja niin edelleen.
Seinäjoen keskustan äänimaiseman todettiin muun muassa
olevan ”kuin huono MP3 -tallenne tai vanerinen sello” – ääniympäristöön kaivattiin
siis vaihtelevuutta, syvempiä ääniä ja erityisesti kaupunkielämän tuomaa
eloisuutta.
Kuuntelukävelyn ja lounastauon jälkeen Meri Kytö ja minä,
Kaisa Ruohonen, puhuimme käynnissä olevasta Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeesta.
Esittelimme juuri nyt käynnissä olevaa keruukilpailua,
verkkosivuja ja kuuntelukarttaa sekä pohdimme sitä, miten tulemme tallentamaan
sekä Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -keruuseen tulleita uusia
keruukirjoituksia että tutkimaan äänimaiseman muutosta, käyttäen hyväksi
kymmenen vuotta sitten järjestettyä Sata suomalaista äänimaisemaa -hanketta ja
sen yhteydessä kerättyä äänimateriaalia: onko suomalainen äänimaisema muuttunut
merkittävästi kymmenessä vuodessa? Jos on, niin millä tavoin?
Sibelius-Akatemian lehtori Marianne Decoster-Taivalkoski
esitteli puheenvuorollaan Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian opiskelijoiden
konserttiprojektia, jossa tavoitteena on yhdistää toisiinsa musiikkiteknologia,
sävellystaide ja äänimaisematutkimus: Opiskelijat järjestävät
Decoster-Taivalkosken johdolla konsertin Jean Sibeliuksen 150. syntymäpäivän juhlavuoden
kunniaksi Musiikkitalon Black Box -salissa 3. kesäkuuta 2015.
Opiskelijat ovat projektia varten tutustuneet Jean
Sibeliuksen elämään ja koettaneet kuvitella sellaisia äänimaisemia, joista
Sibelius olisi saattanut aikoinaan ammentaa elementtejä sävellyksiinsä. Aistit
ja tilat ovat hyvin tärkeitä sävellystaiteessa: Näin ollen säveltäjän perheen
kotiin ja mieluisimpiin luontokohteisiin tutustuminen tuo uutta näkökulmaa tuon
ajan äänimaisemaan, sen kokemiseen ja siten sen hyödyntämiseen musiikissa.
Decoster-Taivalkoski esitteli myös
kokemuksiaan lasten äänityöpajojen toteuttamisesta. Lasten
äänityöpajoissa on harjoiteltu liikeilmaisua, tanssia ja kuuntelemista. Tärkeä
lasten kuuntelukasvatuksen työkalu on ollut R. Murray Schaferin
kuuntelukasvatusopas, joka on täynnä erilaisia tehtäviä, joiden avulla
kuulemista, kuuntelemista ja äänten tuottamista voidaan harjoitella.
Kuuntelukasvattamisen avulla
lapset kasvavat älykkäiksi ääniympäristön suhteen ja voivat siten
tulevaisuudessa vaikuttaa entistä paremmin omaan ääniympäristöönsä.
Lasten kuuntelukasvatukseen liittyen;
Olli-Taavetti Kankkusen, Heikki Uimosen ja Meri Kydön toimittama ja suomentama Schaferin
Kuuntelukasvatus – 100 kuuntelu- ja ääniharjoitusta julkaistaan parin kuukauden
sisällä! Tästä laitamme lisätietoa myöhemmin myös verkkosivuille.
Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettaja Ari Koivumäki puhui
seminaarin viimeisessä puheenvuorossa äänimaiseman dokumentoinnista.
Koivumäki pohti äänimaiseman dokumentoinnin haasteita ja
puhui siitä, miten äänimaisemaa on haasteellista tallentaa objektiivisesti:
Äänimaisema syntyy ihmisen ja ympäristön kohtaamisessa ja äänimaisema, kuten
Joulumaakin, ”löytyy sydämestä”.
Miten voidaan siis kehittää dokumentoinnin
menetelmiä sen tutkimiseen, millaisia merkityksiä ja kokemuksia äänimaisemat herättävät?
Koivumäki toi esiin tapoja, miten äänimaisemia on viime
vuosina dokumentoitu muun muassa havainnoimalla, äänittämällä,
keruukirjoituksilla, haastatteluilla ja näiden yhdistelmillä. Oheen keräsin
joitakin niistä Koivumäen esittelemistä verkkosivustoista, joilla äänimaisemaprojekteihin ja niiden
tuottamiin äänitteisiin ja kuuntelukarttoihin voi tutustua.
WorkingWith Sounds (WWS)
The London Sound Survey (historiallisia äänimaisemia)
Seminaarin lopuksi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin aluehistorioitsija
Sulevi Riukulehto keräsi yhteen puheenvuoroista ja keskusteluista nousseita
ajatuksia.
Riukulehto puhui erityisesti kokemuksellisesta kotiseudun
tutkimuksesta. Kotiseutu on paikka, jossa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi: Kotiseutu
voi olla paikka, jossa liikutaan ajassa ja tilassa – se perustuu maisemiin ja
muistoihin, ei niinkään esimerkiksi siihen, missä ihmisen synnyinkoti sijaitsee
tai missä hän asuu.
Seminaarin lopuksi pohdittiin sitä, millaiset äänet tekevät
kotiseudun ja millaisilla äänillä jotakin paikkaa olisi mahdollista tehdä
kotoisammaksi. Kotiseudun kokemus on usein kollektiivinen, joten esimerkiksi
Seinäjoella kotoisuuteen vaikuttavat seudun äänimaamerkit, vaikkapa
rautatieaseman koneiden ja kuulutusten äänet tai Lakeuden Ristin kirkonkellojen
soitto.
Keskustaa kehitettäessä seudun kotoisuuteen ja äänimaiseman
mielekkyyteen on mahdollista vaikuttaa. Toivottavasti seminaarissa syntyneet
ajatukset ja keskustelujen tuomat ideat löytävät tiensä konkreettiseen
Seinäjoen kasvavan keskusta-alueen kehittämiseen rakentamisen ja visuaalisen
ilmeen muokkaamisen ohella.
Suuret kiitokset kaikille seminaariin osallistuneille
puhujille ja kuuntelijoille!
Seminaarin aihealueeseen voi halutessaan perehtyä tutustumalla Yle Pohjanmaan tuoreeseen artikkeliin äänimaisemasta ja äänimuistoista (haastateltavana artikkelissa ovat professori Heikki Uimonen ja tutkijatohtori Meri Kytö). Artikkelin oheen Yle on myös kerännyt lukijoille mieluisia äänimuistoja, jotka ovat mielenkiintoista luettavaa.
Niin ikään seminaarista kertova Ilkka-lehden artikkeli Miltä kuulostaa Seinäjoki nyt? on luettavissa perjantain 6. maaliskuuta lehdestä.
Niin ikään seminaarista kertova Ilkka-lehden artikkeli Miltä kuulostaa Seinäjoki nyt? on luettavissa perjantain 6. maaliskuuta lehdestä.
Konkreettisia äänimaisemia ja äänimuistoja voi kuunnella sunnuntain 8. maaliskuuta Yle Radio Suomen Äänien ilta -lähetyksestä, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa.
3.3.2015
Äänien ilta Yle Radio Suomessa
Kevään Äänien ilta eetterissä tänä sunnuntaina!
Yle Radio Suomen Äänien ilta kuunneltavissa suorana lähetyksenä sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 17.15 alkaen, Yle Areenassa kello 20.02.
Lähetyksessä äänistä keskustelemassa ja niitä kuuntelemassa professori Helmi Järviluoma-Mäkelä (Itä-Suomen yliopisto), professori Heikki Uimonen (Sibelius-akatemian Seinäjoen yksikkö) ja äänitaiteilija Simo Alitalo. Ohjelman juontaa Jukka Mikkola.
Tätä ennen, torstaina 5. maaliskuuta äänimaisemasta keskustellaan Seinäjoen Apila-kirjaston Ääni ja kaupunki - Tulevaisuuden Seinäjoki? -seminaarissa kello 10 alkaen.
Yle Radio Suomen Äänien ilta kuunneltavissa suorana lähetyksenä sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 17.15 alkaen, Yle Areenassa kello 20.02.
Lähetyksessä äänistä keskustelemassa ja niitä kuuntelemassa professori Helmi Järviluoma-Mäkelä (Itä-Suomen yliopisto), professori Heikki Uimonen (Sibelius-akatemian Seinäjoen yksikkö) ja äänitaiteilija Simo Alitalo. Ohjelman juontaa Jukka Mikkola.
Tätä ennen, torstaina 5. maaliskuuta äänimaisemasta keskustellaan Seinäjoen Apila-kirjaston Ääni ja kaupunki - Tulevaisuuden Seinäjoki? -seminaarissa kello 10 alkaen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)