26.5.2008

Näyttely Kannonkosken kirjastossa



Lehdistötiedote 26.5. 2008

Suomalaisia äänimaisemia – taidenäyttely
Kannonkosken kirjastossa 26.5. - 4.7. 2008



Suomalaisia äänimaisemia -näyttely tarkastelee kuvataiteen keinoin suomalaisille tärkeitä ja erityisiä äänimaisemia - nostalgisia, arkipäiväisiä, ärsyttäviä, ihastuttavia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä. Mukana on kiehtovia teoksia Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoilta maalauksista valokuviin ja sukkahousuinstallaatioihin. Kaikkia aisteja kutkuttava näyttely kuvaa mm. lapsiperheen televisionpauhuista arkea, pohtii kulttuurin ja yksilön erottamattomuutta saunakiuluinstallatiossa ja kertoo hiljaisuuden sisältämästä melusta valokuvien kautta. Monipuolisista teoksista löytyy myös tärkeä äänellisen ympäristön muuttumista ja nykytilaa tarkasteleva taso. Löytyykö kansallinen identiteettimme kenties kännykän häiriöäänistä vai tervan tuoksuista lapsuuden kesistä? Näyttelyn teoksissa ääniin perustuvat kokemukset ja niiden ympärille kietoutuneet kulttuuri-ilmiöt on rakennettu kuviksi, ääniksi, installaatioiksi ja tuoksuiksi, meluksi ja hiljaisuudeksi.

Äänimaisemaa ei ole olemassa ilman yksilöä tai yhteisöä, vaan se on ääniympäristön ja kokemuksen summa. Ihmiset itse osallistuvat äänimaisemien syntyyn, muuttumiseen ja katoamiseen kuuntelemalla, puhumalla ja valinnoillaan. Äänimaisemat ovat tärkeitä kulmakiviä niin henkilökohtaisessa kuin yhteisöllisessä historiassamme. Näyttelyn taustalla on 100 suomalaista äänimaisemaa -projekti, jossa kerättiin suomalaisille tärkeitä ääniympäristöjä haastattelujen, äänitysten ja kirjoitusten avulla. Vuonna 2004 toteutettuun kilpailuun tuli miltei 800 vastausta ihmisille merkittävistä ääniympäristöistä ympäri Suomea. Osa kirjoituksista koottiin 100 suomalaista äänimaisemaa -kirjaan, johon voi tutustua myös näyttelyssä. Projektin yhteistyökumppaneita olivat mm. Yleisradio, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Tampereen Taiteen ja Viestinnän oppilaitos, sekä Tampereen, Turun ja Joensuun yliopistot ja Åbo Akademi. Projekti sai vuoden 2006 Esteettisen teon palkinnon.

Näyttelyssä mukana olleet taiteilijat ovat:
Jonna Kalliomäki
Jussi Koitela
Laura Konttinen
Jani Kuivajärvi
Jussi Kärnä
Mia Saharla
Matti Sälli
Mia Valkonen

Taidenäyttelyn ovat tuottaneet Suomen Akustisen Ekologian seura ry ja Tampereen Ammattikorkeakoulu / Taide ja Viestintä.

15.5.2008

Apuraha Pirkanmaan äänimaisemahankkeelle


Suomen Akustisen Ekologian Seura vastaanotti Suomen Kulttuurirahaston
Pirkanmaan rahastolta 8000 euron apurahan Pirkanmaan ääniympäristön kartoittamiseen rahaston vuosijuhlassa 9.5.2008.

Tilaisuudessa seuraa edustivat pj. Heikki Uimonen sekä hallituksen jäsenet Ari Koivumäki ja Meri Kytö. "Arvostamme Kulttuurirahaston tukea ja odotamme malttamattomina projektin käynnistymistä", kertoo Uimonen.