24.11.2014

Keskimoottorilla varustetun puuveneen tuksutus järvellä

Kuulin muutama päivä sitten hautausmaalla järveltä kantautuvan äänen, jota en aikoihin ole kuullut. Se tuttu napsuttava ja rauhallinen moottorin ääni on ollut poissa parikymmentä vuotta, mutta nyt tuo Vikström-keskimoottoria muistuttava äänihavainto vain vahvistui, ja napsuttavan moottoriäänen lisäksi alkoi kuulua myös veneen jäähdytysputken sykäyksittäin ulossylkemän jäähdytinveden loisketta.

Eikä tämä ääni-illuusio muuttunut nopeasti kiihtyväksi tehoperämoottoriksi, vaan puiden takaa todella ilmestyi järveltä näkyviin tuon aikakauden käsin tehty puuvene. Siinä se kiireettömästi kynti vedessä eteenpäin ja näytti huolella ehostetulta.

Tuon äänen valta-aikana joskus 60-luvulla Päijänteen rantamilla lapsuuskotini naapureilla oli tällaisia itse tehtyjä moottoriveneitä. Me lapset tunnistimme veneet jo kaukaa äänestä. Veneen omistajat olivat käsistään taitavia vähäpuheisia miehiä, jotka hoitivat veneillään useimmat matkat. Autoja ei tarvittu, mutta polkupyörä oli tarpeen maantiellä.

Joskus kesällä perheet menivät veneellä saareen retkelle, mutta tavallisemmin käytiin verkoilla, töissä tai muilla asioilla. Tällaisen veneen kulku ei pienilläkään lahdilla tai salmilla aiheuttanut muille vesillä liikkujille tai rantojen asukkaille harmeja. Voisi kai sanoa, että tämä moottorivene oli harmoniassa ympäristön kanssa ja sen käyttäytyminen oli rauhallista ja ennakoitavaa. Samaa ei voi sanoa nykyajan ylitehokkaista pikaveneistä.

Naapurin palatessa veneellään illansuussa kotirantaan pienellä lahdellamme kuultiin tyynellä säällä lempeä tuksuttava keskimoottorin ääni kuin iltasoittona: maassa rauha ja kaikki hyvin!

ML, Viitasaari

20.11.2014

Äänimaisemamuistoja Elävässä arkistossa

Yle Radio Suomen Äänien iltojen viimeisin lähetys nyt kuunneltavissa myös Ylen Elävässä arkistossa (Äänien ilta 7: Muuttuvat äänimaisemat)

Lähetyksen äänimaisemia kommentoimassa professori Helmi Järviluoma-Mäkelä, professori Heikki Uimonen sekä äänitaiteilija Simo Alitalo. Toimittajana Jukka Mikkola.

12. lokakuuta lähetetyn ohjelman lisäksi Elävässä arkistossa myös Äänien iltojen aikaisemmat radiolähetykset.


5.11.2014

Aamun ääniä lapsuudenkodissa

Uni ympäröi minut vielä ihan kokonaan, vaikka alhaalta tuvasta on kuulunut vaimeita oven sulkemisääniä ja ukin vanha seinäkello on pimpottanut kaksi kertaa puoli kuuden merkiksi. Aamu etenee omia aikojaan tuttuun ja turvalliseen tapaansa.

Mutta alitajunnassani tiedän, että kohta käynnistyy navetalla lypsykone ja kello on kuusi, äiti on aloittanut päivän työnsä. Koneen ääni voisi olla epämiellyttävä sen käynnistyessä ja vetäessä ilmaa keuhkoihinsa, meillä se kuitenkin merkitsee, että kaikki on navetassa hyvin, äidillä on kaikki hyvin ja päivä voi käynnistyä. Unia voi siis vielä rauhassa jatkaa.

Lapsuudenkodissani tuo lypsykoneen ääni sammui 2000-luvun alussa, vieläkin kuitenkin siellä yöpyessäni ihmettelen, miksi äiti ei ole käynnistänyt konetta, vaikka kello löi jo seitsemän. Onneksi äidillä on kuitenkin alhaalla tuvassa teenkeitin päällä. Sen ääni muistuttaa arjen jatkumisesta, eri tavalla vain.

RM, Lehtoi

Lintujen äänet

Lintujen äänet ovat olleet minulle jo lapsesta lähtien rakkaita. Odotin jo lapsena tervapääskyjä kaupunkiin tietämättä niiden nimeä. Tervapääskyjen lento ja niiden srrii-äänet toivat jo lapsena kesän kaupunkiin. Nyt aikuisenakin kesä alkaa täällä kaupungissa tervapääskyjen iloisen kirkumisen myötä. Tervapääskyjen sirinä kuuluu ehdottomasti lempeisiin kesäiltoihin. Samoin niiden poislähteminen tuo mieleen haikeuden tunteen syksyn alkamisesta ja siitä, että vasta ensi keväänä tavataan. Tervapääsky symboloi minulle vapautta.

Toinen tärkeä linnun ääni jo lapsesta lähtien on ollut kuikan huuto. Muistoni liittyy kesämökille, joka sijaitsee pienen järven rannalla. Kuikan mystinen huuto kesäyössä tuo mieleen jotain mystistä, ikiaikaista, jopa surullista. Nykyäänkin kuikan ääni kesämökillä on mielestäni rauhoittavampia ääniä maan päällä.

Kolmas tärkeä linnun ääni on naakkojen keskinäinen rupattelu. Jo lapsena seurasin naakkaparvien iltalentoja. Naakat kokoontuvat iltaisin päivän töistä yhteen ja järjestäytyvät nukkumapuihin rupatellen päivän asioita. Täällä Lahdessa näkee iltaisin nykyään valtavia naakkaparvia. Lähden yleensä iltaisin niiden kokoontumislentojen aikana iltakävelylle kuuntelemaan niiden rupattelua. Niiden iltarupattelu on mielestäni lohdullista ja kuuluu ehdottomasti kaupungin elämään.

Täällä Lahdessa kesään ja sen alkamiseen kuuluu mielestäni ehdottomasti naurulokkien ajoittain meluisakin äänimaailma. Sataman aallonmurtajalla pesii suuri naurulokkiyhdyskunta. Niiden kirkumista en välttämättä voi sanoa kauniiksi, mutta se kuuluu kuitenkin satamaan ja kesään. Se on kotoisa ääni ja tuo elämää satamaan. Niiden lähdettyä etelän maille laskeutuu hiljaisuus ja haikeus satamaan.

Syksyn tullessa taivaan täyttävät muuttolinnut. Hanhi-, kurki- ja joutsenparvien äänet jättävät mieleeni haikeuden kesän loppumisesta. Toivottelen linnuille hyvää matkaa ja toivon, että keväällä tapaisimme taas.

AS, Lahti


Sahan äänimaisemaa

Ääni, joka tuo lapsuuden mieleen, on kaksiraamisen sahan ääni. Isäni (synt. 1900) oli sahanhoitajana sellaisella tavallisella sahalla, jossa oli ne kaksi raamia peräkkäin ja ne jyskyttivät voimakkaasti. Toki siellä oli muitakin ääniä, sirkkelin ääni kun niitä rimoja katkottiin ja muitakin työn ääniä. Mutta se jyskytys, joka tuntui joka paikassa.

Kävin sahalla isääni tervehtimässä ja joskus viemässä evästä sinne ollessani 7 -11 vuoden ikäinen. Siellä puikkelehdin työmiestenvälissä, oli minua varoitettu kulkemisessa, mutta joskus kävin vähän luvatta sahan alakerrassakin, missä oli mm. niiden raamien isot kivijalat ts. betonijalustat.
Tähän äänimaisemaan liittyy tietysti myös tuoksu eli se tuoreen havupuun hyvä haju.

LJ, Salo

Kaukana kaupungeista

Äänimaisemani on elämäni parasta kun asun Pohjois-Karjalassa luonnon rauhassa kaukana kaupungeista ja isoilta autoteiltä. Ulkona ollessani kuulen pääasiassa vain puiden kohinaa kun tuulee. Lintujen kommunikointia ja ketun haukkuääntä kuuluu välillä, mikä mieltäni rauhoittaa. Iltaisin mennessäni nukkumaan hiljaisuus on parasta, sillä nukahdan hyvin ja en herää öisin ollenkaan. Itse tietysti tuotan jotain ääniä ja ne liittyvät pääasiassa puuhun: halkojen hakkaamiseen ja puun palamiseen. Mutta moottoreita ei kuulu, sillä teen kaiken itse käsin. Kaikki tämä on elämäni onnea!

Elämäni on muuttunut radikaalisti, mutta rohkea muutos ja uudet arvot ovat saaneet enemmän onnea elämääni. Olen siis entinen kaupunkilainen, mutta enää en halua kaupungissa asua vaan luonnon rauhan keskellä ja sitä kunnioittaen.

Mielestäni pelkkä kaupungistuminen ei ole hyvä tulevaisuuden kuva.
Maaseutuun ja luonnonrauhaan, luonnon kunnioittamisen ymmärtämiseen ja stressivapaaseen elämään tulisi suunnata enemmän.

NS, Martonvaara

Tiedeykkönen 21.10.2014

Kuuntele Heikki Uimosen ja Helmi Järviluoma-Mäkelän radiohaastattelu täältä. Haastattelu alkaa kohdasta 24:30.

Toimittajana Emilia Cronvall.

Suviseurojen äänimaisema

Vanhoillislestadiolaisten suviseurojen äänimaisema on kovasti muuttunut lapsuuteni 1960-luvusta. Seurapuheet, virret ja laulut jaettiin tuolloin kymmenien hehtaarien laajuiselle seura-alueelle äänentoistojärjestelmällä, jota ei ollut lainkaan vaiheistettu. Kun ääniaalto kulkee ilmassa n. 343 m sekunnissa, laajalla seura-alueella oli kuultavissa samanaikaisesti useista kaiuttimista tulevia ääniä muutaman sekunnin viiveellä. Seura-alueen laidoilla äänimaisema oli paikoin melko erikoinen, kun saman puheen tai laulun kohdan kuuli useampaan kertaan. Ilmiö on varmasti tuttu monista muistakin tuon ajan suurista yleisötilaisuuksista.

Suviseurojen äänentoisto on jo pitkään ollut vaiheistettua, jolloin seura-alueen keskellä sijaitsee korkea kaiutintorni ja äänisignaalia viivästetään äänennopeuden suhteessa (343 m/sek), kun se jaetaan kauempana sijaitseville kaiuttimille. Näin esimerkiksi kilometrin päässä kaiutintornista oleva kuulee välitetyt puheet ja laulut noin 3 sekuntia myöhemmin kuin kaiutintornin vieressä seisovat, mutta hän kuulee sekä läheisen kaiuttimen että ilmateitse kulkeutuneen äänen samanaikaisesti. On suviseurojen äänimaisemassa tapahtunut muitakin muutoksia, joskin moni asia on pysynyt ennallaan.

Toinen merkittävä ero lapsuuteni suviseurojen äänimaisemaan on, että seurakansan kiitosäänet ovat vaienneet. Lapsuuteni aikaisissa suviseuroissa oli usein niin sanottuja liikutuksia, joita ulkopuoliset kovasti kummeksuivat. Seuraväen joukossa oli aina sellaisia kuulijoita, enimmäkseen naispuolisia, joita seurapuheet ja laulut erityisellä tavalla koskettivat. He nousivat seurapenkistä ylös, löivät käsiään yhteen ja toistivat kovalla äänellä sanoja ”Herra Jeesus, ole kiitetty!” Nämä kiitosäänet kuuluivat tietysti äänentoiston välityksellä koko seura-alueelle ja olivat kiinteä osa 1960-luvun suviseurojen äänimaisemaa.

Olisi mielenkiintoista tutkia, miksi tämä ilmiö on tyystin kadonnut vanhoillislestadiolaisesta seuraperinteestä. Kyse oli tuolloin täysin spontaanista ilmiöstä, jota ei millään tavalla ohjattu tai korostettu. Ehkä seurapuheet olivat koskettavampia kuin nykyisin vai onko yleinen käyttäytymiskoodi niin perin pohjin muuttunut? Asiaa ei tietääkseni ole tutkittu, joten siinäpä mielenkiintoinen aihe teologeille, sosiologeille ja perinteentutkijoille.

MJ, Launonen

4.11.2014

Kirjallisuudesta: George Orwell (Vuonna 1984)

George Orwell kirjoittaa romaanissaan Vuonna 1984 ja jatkaa päähenkilönsä suulla:
Oranges and lemons say the bells of St. Clements
You owe me three farthings say the bells of St. Martins 
Appelsiineja ja sitruunia, niin sanovat Pyhän Clementin kellot.
Kolme velkaa olet puupenninkiä, niin sanovat Pyhän Martin kellot.
Omituista, mutta niitä kun kertasi itsekseen, saattoi kuvitella tosiaankin kuulevansa kirkonkellojen soivan, kadonneen Lontoon kellojen, Lontoon joka naamioituneena ja unohdettuna yhä oli olemassa. 
George Orwell: Vuonna 1984. Suomentanut Oiva Talvitie. Helsinki: WSOY, 1950.


Kuvitteellinen kuuntelu on kuuntelua ilman kuunneltavissa olevaa ääniärsykettä. Monesti kirjoissa törmää äänimaisemakuvauksiin, joissa tarinan tapahtumat alkavat soimaan lukijan mielessä kaikkine kerrostumineen.

Jos silmääsi osuu kirjoitettu äänimaiseman kuvaus, jonka voit ajatuksissasi kuulla, kirjoita siitä toki meille tai lähetä kommentti niin voimme lisätä siitä katkelman tänne sivustolle.