5.11.2014

Sahan äänimaisemaa

Ääni, joka tuo lapsuuden mieleen, on kaksiraamisen sahan ääni. Isäni (synt. 1900) oli sahanhoitajana sellaisella tavallisella sahalla, jossa oli ne kaksi raamia peräkkäin ja ne jyskyttivät voimakkaasti. Toki siellä oli muitakin ääniä, sirkkelin ääni kun niitä rimoja katkottiin ja muitakin työn ääniä. Mutta se jyskytys, joka tuntui joka paikassa.

Kävin sahalla isääni tervehtimässä ja joskus viemässä evästä sinne ollessani 7 -11 vuoden ikäinen. Siellä puikkelehdin työmiestenvälissä, oli minua varoitettu kulkemisessa, mutta joskus kävin vähän luvatta sahan alakerrassakin, missä oli mm. niiden raamien isot kivijalat ts. betonijalustat.
Tähän äänimaisemaan liittyy tietysti myös tuoksu eli se tuoreen havupuun hyvä haju.

LJ, Salo