Uni ympäröi minut vielä ihan kokonaan, vaikka alhaalta tuvasta on kuulunut vaimeita oven sulkemisääniä ja ukin vanha seinäkello on pimpottanut kaksi kertaa puoli kuuden merkiksi. Aamu etenee omia aikojaan tuttuun ja turvalliseen tapaansa.
Mutta alitajunnassani tiedän, että kohta käynnistyy navetalla lypsykone ja kello on kuusi, äiti on aloittanut päivän työnsä. Koneen ääni voisi olla epämiellyttävä sen käynnistyessä ja vetäessä ilmaa keuhkoihinsa, meillä se kuitenkin merkitsee, että kaikki on navetassa hyvin, äidillä on kaikki hyvin ja päivä voi käynnistyä. Unia voi siis vielä rauhassa jatkaa.
Lapsuudenkodissani tuo lypsykoneen ääni sammui 2000-luvun alussa, vieläkin kuitenkin siellä yöpyessäni ihmettelen, miksi äiti ei ole käynnistänyt konetta, vaikka kello löi jo seitsemän. Onneksi äidillä on kuitenkin alhaalla tuvassa teenkeitin päällä. Sen ääni muistuttaa arjen jatkumisesta, eri tavalla vain.
RM, Lehtoi
