Pieni tupa väljentyi kesäksi, kun me vanhimmat lapset muutimme nukkumaan
aitan-vinttiin. Kevätkesästä läheiseltä purolta kuuluu tasainen,
unettava vedenkohina. Vesimyllyt ja niihin rakennetut koputtimet koputtavat
kukin omanlaistaan sointuaan peltipurkkien pohjiin.
Käki kukkuu ja mustarastaat soittivat huiluaan myöhään iltaan asti.
Muutaman viikon kuluttua vesi on laskenut purossa jo sen verran, että
kohina on vaimentunut ja vesimyllyjen moikutus lakannut.
Pääskyset kunnostavat kiireellä viimekesäisiä pesiään aitan
räystäällä. Liverrystä on mukava kuunnella ja karjankellojen ääni
kantaa kaukaa metsäpellolta.
Hevosniittokoneen raklatus aamuvarhaisella, ja varsinkin haravakoneen
piikkien rämähdys istuimeen tasaisin väliajoin tietää sitä, että
iltapäivällä on töitä heinäpellolla. Ja pääskyset ovat saaneet
pesänsä valmiiksi ja poikaset huutavat ruokaa myöhään yöhön. Lopulta
ne nukahtavat kanssamme kesäyöhön ja orrella talveksi tehdyt saunavastat
tuoksuvat väkevälle kesälle.
Joku yö ukkonen saapuu yli vaarojen ja jyrisee tuntikaupalla omia
jyrinöitään niin, että välillä koko rakennus tärisee. Pärekatto
kestää kyllä rankemmankin sateen ja kun se rauhoittuu tasaiseksi
ropinaksi, on se parasta unilääkettä. – Varsinkin kun tietää, ettei
seuraavana päivänä ole asiaa heinäpellolle. Lintujen äänet vähenevät.
Pääskysenpojat ovat jo lentokunnossa. Välillä ne kokeilivat siipiään ja
asettuvat riviin aitan katon harjalle tai sähkölangalle livertämään
kuorossa. Muutama viikko ja ne lentävät etelään. Yöt hiljenevät ja
pimenevät.
Sitten naapuritalossa alkavat puinnit. Isäntä-Otto syöttää
Sampo-puimakoneen nieluun ohraa niin, että se meinaa jatkuvasti tukehtua.
Välillä Sampon ääni tasaantuu ja aittaan erottu myös pehkupuhaltimen
kohina ja tietysti sen kolmepyttyisen, Massik-ka35:n käynti. Syksy on
tullut.
Maisema hiljenee. Karja on otettu navettaan. Lähiaikoina siirrytään
nukkumaan takaisin tupaan. Tulee pakkasyö. Lammasnahkavällyä vedetään
yhä ylemmäksi.
Jostain hyvin kaukaa kuuluu tasainen, harva papatus. Keskustelemme isoveljen
kanssa, onko se hinurin ääni Pielisjoelta asti? Ei, kyllä sen täytyy olla
Porilainen. Maamoottori Porilainen se on, ovat ne Väänäset saaneet,
veitikan, kuntoon viljan-kuivuria pyörittämään.
PH, Louhioja
Seuran toiminta-ajatuksena on herättää kansalaisten kiinnostusta yhteisen ympäristön kaikkia äänellisiä ilmiöitä kohtaan ja tehdä tunnetuksi ääniympäristön kulttuurisia merkityksiä. Näihin sisältyvät paitsi miellyttävät ja epämiellyttäviksi koetut myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävät ääni-ilmiöt ja ympäristöt sekä ennen muuta äänten ja ääniympäristöjen ainutlaatuisuus luonnossa, maaseudulla ja kaupungeissa. SAES on perustettu vuonna 1999.