Olin töissä suuressa suomalaisessa matkapuhelintehtaassa. Päivä alkoi
kellokortilla. Paksu pahvinen kortti työnnettiin seinällä olevaan
kortinleimauslaitteeseen. Vaikka oltiin elektroniikan huipulla,
korttilaitteen ääni ei ollut digitaalista piipitystä vaan kova lonksahdus,
kun kortti upposi siihen. Samaa ääntä kuunneltiin pois lähtiessä.
Seistiin jonossa odottamassa, kunnes kello raksahti töiden
päättymisaikaan.
Aamulla oli aina kiire töihin ja piti mennä juoksujalkaa kellokortille.
Klonksahdus oli helpotus, jos se tapahtui työn alkamisaikana. Töistä
lähtiessä minuuttikin oli tuskastuttavan pitkä aika, kun piti odottaa
kotiin pääsyä. Varsinkin pitkän vapaan alkaessa kortin uppoaminen ja
klonksahdus oli riemastuttava ääni.
LV, Salo
