Kuortaneen vellikellot

Äänitaiteilijat Simo ja Tuike Alitalo lähtevät hankkeemme äänittäjäharjoittelijoiden kanssa Kuortaneelle tallentamaan vanhojen maatalojen vellikellojen äänimaisemaa tulevalla viikolla. Ohessa tiedote projektista.

Kuortanelaisten talojen vellikelloja kartoitetaan ja tallennetaan toukokuussa.

Pohjalaistalojen perinteitä on viime vuosina tutkittu ja elvytetty, mutta paljon paikallisia erikoispiirteitä on vielä selvittämättä. Kuortanelaisille taloille ovat tyypillisiä komeat vellikellot. Kelloista tiedetään kuitenkin hämmästyttävän vähän. Kuurtanes-seuran avustuksella on laskettu, että vellikello on noin kahdessakymmenessä kuortanelaistalossa. Vellikelloista kiinnostuneet turkulaiset äänitaiteilijat Simo ja Tuike Alitalo ovat nyt tulossa selvittämään missä kunnossa kellot ovat, voiko niitä soittaa ja jos voi, myös äänittämään näitä kelloja. Äänityksiä tehdään 25.-26. toukokuuta.

Alitalot haluavat äänitysten avulla selvittää miltä kellot kuulostavat, miten niitä voidaan soittaa, miten kauas niiden ääni kuuluu ja voitaisiinko mahdollisesti kelloja vielä nykyään soittaa ja käyttää, vaikkapa yhteiseksi iloksi ja ylennykseksi.

Vellikellolla varustettujen talojen omistajia ja asukkaita toivotaan mukaan hankkeeseen. Taiteilijat toivovat voivansa tulla taloihin soittamaan kelloja ja tallentamaan niiden ääntä. Toiveena on myös, että talonomistajat tarkastaisivat ennakkoon kellojen ja niiden soittonarujen kunnon. Tulevan viikon aikana talonomistajat voivat varautua yhteydenottoihin. Simo Alitalo soittaa niille talonomistajille joiden yhteystiedot hän on saanut Kuurtanes-seuralta ja tiedustelee ajankohtaa, jolloin tallentajat voivat tulla paikan päälle kelloja soittamaan. Mikäli yhteystietoja ei ole saatu, tallentajat saattavat tupsahtaa pihaan ilman ennakkoilmoitusta ensi viikon maanantaina tai tiistaina.

Tallennushanke tehdään yhteistyössä Kuortaneen kulttuuritoimen kanssa. Tallennetut soitot myös julkaistaan Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat- verkkosivustolla olevalle kuuntelukartalle tulevan kesän aikana.

Lisätietoja hankkeesta saa kulttuurijohtaja Kaija Yliseltä tai äänitaiteilija Simo Alitalolta.

Naakkoja kaupunkiympäristössä

Naakkojen mielipaikat hahmottuvat Seinäjoella 

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kolmevuotinen kaupunkinaakkaseuranta on viety päätökseen Seinäjoella.Useamman talven yli jatkuneiden tarkkailujen aikana laskentailtoja kertyi kaikkiaan 106 kappaletta. Naakkojen laskeutumispaikat selvitettiin Lakeudenristin kirkontornista ja tarkemmat naakkamäärät havainnoitiin maastokierroksella. Naakkojen kelpuuttamien yöpymispaikkojen olosuhteet selvitettiin tarkoin. 

Talven pimeydessä työskentelyolosuhteet olivat haastavat. Mittava aineisto kuitenkin mahdollistaa johtopäätösten teon.

- Meillä alkaa olla käsitys siitä, kuinka naakkaparvet käyttävät kaupunkiympäristöä eli millä perusteilla toiset paikat kelpaavat ja toiset eivät, naakkahankkeen projektipäällikkö FT Mari Pohja-Mykrä Ruralia-instituutista valottaa.

Seinäjoen asukkaat ilmoittivat ahkerasti havaintojaan naakkojen yöpymispaikoista. Tiedot tutkijoilta piilossa olleista paikoista ovat auttaneet naakkalaskentoja ja siten helpottaneet kaupunkinaakkojen käytöksen ymmärtämistä.

 - Saimme hankkeen nettisivujen kautta useita kymmeniä yleisöhavaintoja ja moni paikka niistä osoittautui vakinaiseksi naakkojen yöpymispaikaksi, Pohja-Mykrä kiittelee.

Naakat ovat tulleet jäädäkseen 

 

 Iltaisin naakat kerääntyvät taivaalle suuriksi parviksi, jotka kiertelevät kaupungissa talojen katonharjoilla, puistoissa ja pajukoissa. Talvehtivien naakkojen kasvaneet määrät näkyvät yhä suurempina parvina asutuksen keskellä. Pohja-Mykrän mukaan naakat ovat tulleet kaupunkiympäristöön jäädäkseen.

Kolmevuotinen Naakan aiheuttamien haittojen hallinta -hanke on loppusuoralla ja tuloksia odotetaan kuluvan vuoden aikana. Ruralia-instituutti Seinäjoella on toteuttanut hanketta, jota ovat rahoittaneet ympäristöministeriö sekä Seinäjoen, Lahden ja Porin kaupungit.

Luento kaupunkinaakoista tiistaina Seinäjoella

Projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä pitää Seinäjoen kaupunkinaakoista yleisölle avoimen esityksen Seinäjoen kirjastossa osana Tehoa Tieteestä -luentosarjaa tiistaina 12.toukokuuta kello 18–19 (Jaaksi-sali). Luentosarjassa Seinäjoen yliopistokeskus ja eteläpohjalaiset tutkijat tarjoavat helposti kuunneltavaa asiaa siitä, mitä lähiseudulla oikein tutkitaan.

Kellokortin klonksahduksia

Olin töissä suuressa suomalaisessa matkapuhelintehtaassa. Päivä alkoi kellokortilla. Paksu pahvinen kortti työnnettiin seinällä olevaan kortinleimauslaitteeseen. Vaikka oltiin elektroniikan huipulla, korttilaitteen ääni ei ollut digitaalista piipitystä vaan kova lonksahdus, kun kortti upposi siihen. Samaa ääntä kuunneltiin pois lähtiessä. Seistiin jonossa odottamassa, kunnes kello raksahti töiden päättymisaikaan.

Aamulla oli aina kiire töihin ja piti mennä juoksujalkaa kellokortille. Klonksahdus oli helpotus, jos se tapahtui työn alkamisaikana. Töistä lähtiessä minuuttikin oli tuskastuttavan pitkä aika, kun piti odottaa kotiin pääsyä. Varsinkin pitkän vapaan alkaessa kortin uppoaminen ja klonksahdus oli riemastuttava ääni.

LV, Salo

Äänimaisemakeruun loppukiri on käsillä!

Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen äänimaisemien keruukilpailu lähestyy loppuaan!

Vastausaikaa on jäljellä vielä huhtikuun loppuun saakka.

Muistutetaan vielä:
Kilpailun palkintosumma on 1000 euroa, joka jaetaan kolmen vastauksen kesken. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan myös kirja- ja äänitepalkintoja.

Tällä viikolla painelemme äänitys- ja haastattelutiimimme kanssa keväiseen Helsinkiin tallentamaan sekä kaupungin että luonnon ääniä, haastateltavien paikallistuntemusta hyväksi käyttäen.

Ensi viikolla puolestaan luvassa on Turun äänimaisemien tallennusta. Reissujen hedelmiä tulossa verkkosivun kuuntelukarttaan siis lähiviikkoina!

Seinäjoen äänimaiseman tulevaisuus - Vanerinen sello vai jotain aivan muuta?

Voiko Seinäjoen äänimaisemaa suunnitella? Millä tavoin äänisuunnittelu on mahdollista ottaa osaksi Seinäjoen keskustan ja asemaseudun kehittämistä? Onko äänellinen arki muuttunut? Miten subjektiivisia äänimaisemakokemuksia ja niiden luomia merkityksiä on mahdollista tutkia ja dokumentoida?

Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohdittiin Seinäjoen Apila-kirjaston Ääni ja kaupunki – Tulevaisuuden Seinäjoki? -seminaarissa torstaina 5. maaliskuuta. 

Seminaari koostui viidestä puheenvuorosta, kommentaattori Sulevi Riukulehdon äänimaisemaan ja kotiseutuun pureutuvasta pohdinnasta sekä Meri Kydön ohjaamasta kuuntelukävelystä Seinäjoen keskusta-alueella.

Seminaari käynnistyi Seinäjoen kaupungin kehittämisjohtajan, Erkki Välimäen, puheenvuorolla Seinäjoen kaupungin nykytilasta ja tulevaisuudesta. Välimäki toi esiin keskusta-alueen tulevaisuuden kasvusuunnitelmia ja pohti sitä, miten äänisuunnittelu voitaisiin ottaa huomioon vauhdikkaasti kasvavan kaupungin visioinnissa.

Kehittämisjohtajan tekemän pienimuotoisen työpaikkagallupin mukaan Seinäjoen äänimaiseman ongelma tuntuu olevan se, ettei ääntä ole lainkaan. Tai no, ainoastaan liikenteen äänet täyttävät keskusta-alueen ilma-alaa: Luonnon, kaupunkilaisuuden ja sosiaalisen toiminnan äänet loistavat poissaolollaan. Kaupungin asukkailla näyttäisi siis olevan halua äänimaiseman muuttamiseen.

Helpotusta liikenteen meluun saattaa olla luvassa jo parin vuoden sisällä: Rakenteilla oleva Seinäjoen ohitustie valmistuu vuonna 2017, jolloin ainakin valtatieliikenteen ja rekkojen äänet siirtyvät kauemmaksi keskustasta. Nyt onkin siis oiva ajankohta pohtia liikenteen äänten tilalle vaihtoehtoista, miellyttävämpää ja urbaanimpaa äänimaisemaa, joka koostuisi sekä hiljaisista rauhoittumisen paikoista, luonnon äänistä että sosiaalisen elämän äänten kirjosta.

Välimäen jälkeen vuorossa oli arkkitehti Ari Hynysen puheenvuoro, otsikolla Kaupunki – Soiva peli, jossa Hynynen pohti kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin vaikutusta kaupungin äänimaisemaan ja niin ikään sitä, miten Seinäjoen kaupunkisuunnittelussa ääniympäristö voitaisiin ottaa huomioon entistä paremmin.

Välimäki puhui akustisen ekologian oppien ja tutkimusten, kaupunkimorfologian sekä moniaistillisuuden hyödyntämisestä kaupunkisuunnittelussa: Äänilähteiden erilaisuuden, kaupungin muodon ja materiaalien sekä kaikkien aistien huomioon ottaminen suunnitteluvaiheessa vaikuttaa olennaisesti kaupunkialueen äänelliseen viihtyvyyteen ja asuttavuuteen.

Puheenvuoro kirvoitti vilkasta keskustelua siitä, mitkä äänet ja äänilähteet koetaan miellyttäviksi ja mitkä häiritseviksi – onko esimerkiksi Seinäjoella järjestettävä musiikkitapahtuma, joka toisaalta on meluisa mutta samalla vain hetken kestävä, häiritsevää melua vaiko kaupunkikeskustaa elävöittävä, kesään kuuluva äänilähde? Halutaanko Seinäjoen keskustaan enemmän katusoittajia? Ovatko desibelirajat tärkeitä äänen kontrolloinnissa, vai pitäisikö kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota äänen laatuun, ei pelkästään voimakkuuteen?

Professori Heikki Uimosen mukaan muutokset ääniympäristössä eivät loppujen lopuksi vaadi suuria rahallisia investointeja, vaan pienellä hiomisella voidaan saada aikaan merkittäviä parannuksia.

Arkkitehti Hynysen puheenvuoron jälkeen seminaariosallistujien joukko lähti Tampereen yliopiston  tutkijatohtori Meri Kydön opastuksella kuuntelukävelylle loskaiseen mutta jo toiveikkaan alkukeväiseen Seinäjoen keskustaan. Kuuntelukävelyn ideana on kaupunkialueen äänimaiseman ja sen pienten nyanssien huomioiminen: Tavallisessa arjessa tulee harvoin kiinnitettyä huomiota niihin kaikkein arkisimpiin lähiympäristön ääniin, vaikka ne ovat jatkuvasti läsnä päivittäisessä elämässä.

Kuuntelukävelyjoukko lampsi katusora kenkien alla narskuen pitkin Seinäjoen keskustan kävelyteitä, jokirantaa, rakennusten sisäpihoja, virastorakennusten auloja, kauppakeskuksen vaatekauppoja ja puistoalueita pitkin hiljaisuudessa, samalla kuunnellen kaikkia niitä ääniä, jotka tavallisesti kätkeytyvät arjen kiireen alle.

Kävelykierroksen jälkeen seurue palasi kirjastoon keskustelemaan siitä, miltä Seinäjoen keskusta nyt sitten tarkkaan kuunneltuna kuulosti. Tuomio oli selkeä: ”Seinäjoen äänimaisema on yllättävän tylsä!” totesivat monet osallistujista.

Äänimaisema koostui pitkälti autoliikenteen äänistä. Ilman jatkuvaa moottorien ja autonrenkaiden vyöryvää melua keskusta olisi varmasti täysin äänetön. Kuuntelukävelijät kaipasivat keskustaan sosiaalisen elämän ääniä ja luonnonääniä: Lasten ja koululaisten huudahduksia, ihmisten puhetta, eläinten ääniä ja niin edelleen.

Seinäjoen keskustan äänimaiseman todettiin muun muassa olevan ”kuin huono MP3 -tallenne tai vanerinen sello” – ääniympäristöön kaivattiin siis vaihtelevuutta, syvempiä ääniä ja erityisesti kaupunkielämän tuomaa eloisuutta.

Kuuntelukävelyn ja lounastauon jälkeen Meri Kytö ja minä, Kaisa Ruohonen, puhuimme käynnissä olevasta Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeesta. 

Esittelimme juuri nyt käynnissä olevaa keruukilpailua, verkkosivuja ja kuuntelukarttaa sekä pohdimme sitä, miten tulemme tallentamaan sekä Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -keruuseen tulleita uusia keruukirjoituksia että tutkimaan äänimaiseman muutosta, käyttäen hyväksi kymmenen vuotta sitten järjestettyä Sata suomalaista äänimaisemaa -hanketta ja sen yhteydessä kerättyä äänimateriaalia: onko suomalainen äänimaisema muuttunut merkittävästi kymmenessä vuodessa? Jos on, niin millä tavoin? 

Sibelius-Akatemian lehtori Marianne Decoster-Taivalkoski esitteli puheenvuorollaan Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian opiskelijoiden konserttiprojektia, jossa tavoitteena on yhdistää toisiinsa musiikkiteknologia, sävellystaide ja äänimaisematutkimus: Opiskelijat järjestävät Decoster-Taivalkosken johdolla konsertin Jean Sibeliuksen 150. syntymäpäivän juhlavuoden kunniaksi Musiikkitalon Black Box -salissa 3. kesäkuuta 2015. 

Opiskelijat ovat projektia varten tutustuneet Jean Sibeliuksen elämään ja koettaneet kuvitella sellaisia äänimaisemia, joista Sibelius olisi saattanut aikoinaan ammentaa elementtejä sävellyksiinsä. Aistit ja tilat ovat hyvin tärkeitä sävellystaiteessa: Näin ollen säveltäjän perheen kotiin ja mieluisimpiin luontokohteisiin tutustuminen tuo uutta näkökulmaa tuon ajan äänimaisemaan, sen kokemiseen ja siten sen hyödyntämiseen musiikissa.

Decoster-Taivalkoski esitteli myös kokemuksiaan lasten äänityöpajojen toteuttamisesta. Lasten äänityöpajoissa on harjoiteltu liikeilmaisua, tanssia ja kuuntelemista. Tärkeä lasten kuuntelukasvatuksen työkalu on ollut R. Murray Schaferin kuuntelukasvatusopas, joka on täynnä erilaisia tehtäviä, joiden avulla kuulemista, kuuntelemista ja äänten tuottamista voidaan harjoitella. 

Kuuntelukasvattamisen avulla lapset kasvavat älykkäiksi ääniympäristön suhteen ja voivat siten tulevaisuudessa vaikuttaa entistä paremmin omaan ääniympäristöönsä.

Lasten kuuntelukasvatukseen liittyen;

Olli-Taavetti Kankkusen, Heikki Uimosen ja Meri Kydön toimittama ja suomentama Schaferin Kuuntelukasvatus – 100 kuuntelu- ja ääniharjoitusta julkaistaan parin kuukauden sisällä! Tästä laitamme lisätietoa myöhemmin myös verkkosivuille.

Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettaja Ari Koivumäki puhui seminaarin viimeisessä puheenvuorossa äänimaiseman dokumentoinnista.

Koivumäki pohti äänimaiseman dokumentoinnin haasteita ja puhui siitä, miten äänimaisemaa on haasteellista tallentaa objektiivisesti: Äänimaisema syntyy ihmisen ja ympäristön kohtaamisessa ja äänimaisema, kuten Joulumaakin, ”löytyy sydämestä”. 

Miten voidaan siis kehittää dokumentoinnin menetelmiä sen tutkimiseen, millaisia merkityksiä ja kokemuksia äänimaisemat herättävät?

Koivumäki toi esiin tapoja, miten äänimaisemia on viime vuosina dokumentoitu muun muassa havainnoimalla, äänittämällä, keruukirjoituksilla, haastatteluilla ja näiden yhdistelmillä. Oheen keräsin joitakin niistä Koivumäen esittelemistä verkkosivustoista, joilla äänimaisemaprojekteihin ja niiden tuottamiin äänitteisiin ja kuuntelukarttoihin voi tutustua.

Acoustic Environments in Change (AEC)

Soundscapes and Cultural Sustainability (SOCS)

European Acoustic Heritage (EAH)

WorkingWith Sounds (WWS)

Ambitunes - Binaural recordings

The London Sound Survey (historiallisia äänimaisemia)

The City Rings - Citymixer

Seminaarin lopuksi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin aluehistorioitsija Sulevi Riukulehto keräsi yhteen puheenvuoroista ja keskusteluista nousseita ajatuksia.

Riukulehto puhui erityisesti kokemuksellisesta kotiseudun tutkimuksesta. Kotiseutu on paikka, jossa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi: Kotiseutu voi olla paikka, jossa liikutaan ajassa ja tilassa – se perustuu maisemiin ja muistoihin, ei niinkään esimerkiksi siihen, missä ihmisen synnyinkoti sijaitsee tai missä hän asuu.

Seminaarin lopuksi pohdittiin sitä, millaiset äänet tekevät kotiseudun ja millaisilla äänillä jotakin paikkaa olisi mahdollista tehdä kotoisammaksi. Kotiseudun kokemus on usein kollektiivinen, joten esimerkiksi Seinäjoella kotoisuuteen vaikuttavat seudun äänimaamerkit, vaikkapa rautatieaseman koneiden ja kuulutusten äänet tai Lakeuden Ristin kirkonkellojen soitto.

Keskustaa kehitettäessä seudun kotoisuuteen ja äänimaiseman mielekkyyteen on mahdollista vaikuttaa. Toivottavasti seminaarissa syntyneet ajatukset ja keskustelujen tuomat ideat löytävät tiensä konkreettiseen Seinäjoen kasvavan keskusta-alueen kehittämiseen rakentamisen ja visuaalisen ilmeen muokkaamisen ohella.

Suuret kiitokset kaikille seminaariin osallistuneille puhujille ja kuuntelijoille!

Seminaarin aihealueeseen voi halutessaan perehtyä tutustumalla Yle Pohjanmaan tuoreeseen artikkeliin äänimaisemasta ja äänimuistoista (haastateltavana artikkelissa ovat professori Heikki Uimonen ja tutkijatohtori Meri Kytö). Artikkelin oheen Yle on myös kerännyt lukijoille mieluisia äänimuistoja, jotka ovat mielenkiintoista luettavaa.

Niin ikään seminaarista kertova Ilkka-lehden artikkeli Miltä kuulostaa Seinäjoki nyt? on luettavissa perjantain 6. maaliskuuta lehdestä.

Konkreettisia äänimaisemia ja äänimuistoja voi kuunnella sunnuntain 8. maaliskuuta Yle Radio Suomen Äänien ilta -lähetyksestä, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Äänien ilta Yle Radio Suomessa

Kevään Äänien ilta eetterissä tänä sunnuntaina!

Yle Radio Suomen Äänien ilta kuunneltavissa suorana lähetyksenä sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 17.15 alkaen, Yle Areenassa kello 20.02.

Lähetyksessä äänistä keskustelemassa ja niitä kuuntelemassa professori Helmi Järviluoma-Mäkelä (Itä-Suomen yliopisto), professori Heikki Uimonen (Sibelius-akatemian Seinäjoen yksikkö) ja äänitaiteilija Simo Alitalo. Ohjelman juontaa Jukka Mikkola.

Tätä ennen, torstaina 5. maaliskuuta äänimaisemasta keskustellaan Seinäjoen Apila-kirjaston Ääni ja kaupunki - Tulevaisuuden Seinäjoki? -seminaarissa kello 10 alkaen.

Kop, kop, kop, kop

On olemassa ääni, jota mielelläni muistelen, jopa kaipaan.

Asuimme Viipurissa. Kesämökkimme oli ja on Taipalsaarella. Kun Viipurista oli matkustettu Lappeenrantaan, ei sieltä enää ollut samana päivänä jatkoyhteyttä Taipalsaarelle. Salmetar laiva lähtisi vasta seuraavana aamuna Taipalsaarelle Lappeenrannan laivarannasta. Piti siis yöpyä Lappeenrannassa. Yövyimme aina Hotelli Patriassa.

Aamulla kuulin sen äänen heti herättyäni: Hevosen kavioiden rauhallinen, rytmikäs kopsutus mukulakivellä tai asvaltilla. Kun yksi hevonen oli verkkaisesti kopsutellut ikkunan alta, saapui seuraava. Osa hevosista suuntasi läheiselle torille laivarantaan.

Halusin kuunnella sängyssä pitkään. Nämä kuuluivat yhteen: kesä, alkava loma ja kavioitten kopina. Myöhemmin olen vielä lisännyt mielessäni, että silloin oli rauha, aika ennen sotaa.

Kohta sodan jälkeen Taipalsaarelle rakennettiin maantie. Enää ei ollut tarvetta yöpyä hotellissa. Tätä nostalgista hevosen askellusta kuulin kuitenkin kesäisin Lappeenrannassa vielä pitkään.

Nykyään ei hevosen kavioiden kopse kuulu edes Lappeenrannan kaupungin arkisiin ääniin.

Kun kuljen kesällä lehmusten reunustamaa katua Hotelli Patrian ohi, muistan elävästi sen äänen, jonka kuulin sänkyyni hotellin avoimesta ikkunasta kesäaamuna kauan sitten.

KL, Tampere

Tapahtuma 5.3.: Ääni ja kaupunki – Tulevaisuuden Seinäjoki?

Tervetuloa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen yleisöseminaariin!

Ääni ja kaupunki – Tulevaisuuden Seinäjoki?

to 5.3.2015 klo 10–16 
Apila-kirjasto (Alvar Aallon katu 14, Seinäjoki)

Voiko Seinäjoen äänimaisemaa suunnitella? Millä tavoin äänisuunnittelu on mahdollista ottaa osaksi Seinäjoen keskustan ja asemaseudun kehittämistä? Mitä iloa on kuuntelukasvatuksesta peruskouluissa? Onko äänellinen arki muuttunut?

Näitä kysymyksiä pohditaan torstaina 5.3.2015 järjestettävässä tapahtumapäivässä Seinäjoen pääkirjastossa Apilassa. Tilaisuudessa käsitellään kaupunkisuunnittelua, keskustan kehittämistä ja Seinäjoen keskustan äänimaisemaa eri näkökulmista. Seminaarin järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö yhdessä Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen ja Apila-kirjaston kanssa. Seminaarin aluksi tehdään kuuntelukävely Seinäjoen keskusta-alueella. Tauon jälkeen vuorossa on kutsuttuja puheenvuoroja ja yleisökeskustelu.

Tapahtuma on suunnattu alueen päättäjille, suunnittelijoille ja kaikille kaupunki- ja äänisuunnittelusta kiinnostuneille ammattilaisille ja kansalaisille, joilla on halua ottaa kantaa ja vaikuttaa siihen, millaiseksi heidän tuleva elinympäristönsä muodostuu.

Ohjelma 

10.00–

• Tervetuliaissanat, professori Heikki Uimonen (Sibelius-Akatemia) 
• Kaupunkisuunnittelu ja Seinäjoen keskustan kehittäminen, kehittämisjohtaja Erkki Välimäki (Seinäjoen kaupunki) ja arkkitehti Ari Hynynen (TTY)
• Kuuntelukävely Seinäjoen keskusta-alueella, äänitaitelijat Simo ja Tuike Alitalo (Kuulumia- hanke) 
• Paluu Apilaan ja keskustelua kuuntelukävelystä 

13.00–

• Tauko ja kahvitarjoilu 

14.00–

• Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat, tutkijatohtori Meri Kytö & Kaisa Ruohonen (TaY)
• Äänimaisemat, virikkeellisyys ja kuuntelukasvatus, lehtori Marianne Decoster-Taivalkoski (Sibelius-Akatemia) 
• Äänimaisemien dokumentointi, yliopettaja Ari Koivumäki (TAMK)

15.30–

• Keskustelua ja kysymyksiä 

 –16.00 Tilaisuus päättyy

Kommentaattorina aluehistorian tutkimusjohtaja FT Sulevi Riukulehto (HY, Ruralia-instituutti)

Tilaisuus on ilmainen, kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Lisätietoja:
Heikki Uimonen, professori, Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen koordinaattori, 050 345 1900
Kaisa Ruohonen, projektituottaja, Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hanke, aanimaisemat@uta.fi www.aanimaisemat.fi

Kalaretki

70-luvun alkuvuosina olin iältäni kymmenen vuoden kieppeillä. Perheeni asui Siilinjärven kirkonkylällä muutaman sadan metrin päässä Siilinjoesta, jota pitkin oli yhteys pohjoiseen Pikku-Sulkavalle, Keski-Sulkavalle ja lopulta Iso-Sulkavalle. Isäni oli ikäkaudelleen, 30-luvulla syntyneenä, tyypillisesti innokas kalamies ja luonnossa liikkuja. Hänen kanssaan tein ikimuistoisia, aamuisia, kalaretkiä Iso-Sulkavalle kunnes armeija ja opiskelu veivät minut pois noista maisemista. Eikä Kemiran apatiittikaivoskaan Iso-Sulkavan rannoilla varmaan ollut kovin suotuisa kenenkään kalastuksen jatkamiselle tuolla järvellä.

Muistorikkain kalaretki tapahtui noina vuosina. En voi olla aivan varma ajankohdasta, mutta sanotaan nyt heinäkuun loppupuolella 1975. Aamuongelle lähtiessämme isäni herätti minut puolen neljän kieppeillä. Pikaisen aamupalan jälkeen kävelimme Siilinjoelle, josta lähdimme etenemään kohti Iso-Sulkavaa kolmen hevosvoiman Evinruden vauhdittamalla puisella soutuveneellä. Aamu-usva leijui järvien päällä niin, että oli melkein mahdotonta seurata oikeaa reittiä. Pikku-Sulkavan ja Keski-Sulkavan osalta venematka oli vielä kohtuullisen helppo, kun pystyi seuramaan rantoja. Iso-Sulkavan viimeiset kilometrit menimme kuitenkin melkein vaiston varassa, koska onkipaikka oli keskellä järveä, emmekä siten voineet seurata rantakaislikkoja.

Selkäluodolle päästyämme meidät ympäröi lähes täydellinen hiljaisuus. Moottori oli sammutettu hyvissä ajoin, ja vene oli lipunut viimeiset kymmenet metrit omalla vauhdillaan. Ankkuri sujahti melkein äänettömästi veteen, ja ainoat äänet olivat pilkkionkien pienet kolahdukset veneen laitoihin sekä hiljainen keskustelu isäni kanssa.

Keskustelu sekin koski vain oleellisia asioita – nykiikö tai heitätkö palan sättiä. Kalojen kiskominen aiheutti välillä pientä ihastunutta suun suhistelua, kun veneeseen nousi oikein komea paistiahven. Välillä taas kuului suoraan sielusta kumpuavaa kiroilua, kun “se suurin ahven” potkasi veneen reunasta ja irtosi koukusta kadoten takaisin syvyyksiin.

En muista tapahtuiko seuraava vain tuon yhden kerran vai useamminkin noiden kesien aikana, mutta kesken hiljaisuuden, kun aamu-usva oli jo melkein kokonaan haihtunut, jostakin eteläiseltä rannalta kuului jotain uskomattoman kaunista. Talon lehmiä siellä kutsuttiin aamulypsylle. Hetki oli maaginen – hiljaisuuden keskellä litania lehmien nimiä ja sitten prui-pruiiii –kiekaisu perään. Tämä muutaman kerran pienin väliajoin.

Aika pysähtyi hetkeksi.

Huutoa ei enää kuulunut. Vielä muutama tovi hiljaisuutta, jonka jälkeen alkoi sieltä täältä kuulua töihin lähtevien ihmisten ääniä ja autojen murinoita, kunnes tuulen viriäminen peitti muut äänet alleen.

Oli aika nostaa ankkuri ja käynnistää perämoottori. Yksi aamu oli kuin sata vuotta Suomen historiaa.

IR, Pohela

Vetolaukkujen kolinaa rautatieasemalla

Käykääpä kuuntelemassa sitä ritinää ja kolinaa, mikä kuuluu Helsingin päärautatieasemalla.

Katetussa tilassa nämä äänet kuuluvat hyvin ja niistä muodostuu koko orkesteri. Äänet lähtevät junilta tulevien ja juniin menevien matkustajien vetolaukuista. Laukkujen pyörät ääntelevät laiturikiveyksen saumakohtia kohdatessaan eri lailla kuin tasaisella asfaltilla. Painavasta laukusta lähtee erilainen ääni kuin kevyestä laukusta.

Nuoruudessani oli toisin. Silloin ei ollut pyörillä kulkevia vetolaukkuja. Oli vain reppuja ja kapsäkkejä. Aseman laituriautot tai kantajat kuljettivat matkustavaisten tavaroita. Sitten yhtäkkiä katukuvaan ja laitureille ilmestyivät nämä pyörälliset vetolaukut voimia säästämään ja joskus korvia kiusaamaan. Laukkujen pyörien päällyste ja pyörien koko vaikuttavat ääniin.

Tuleehan noita ääniä kuunnellessa hiukan nostalginen olo. Jotkut menevät matkalle suurin toivein. Toiset jo palaavat, laukun äänissä kuuluu ilo ja suru. Kulkijan kiire antaa äänille uutta pontta. Kohta tekee mieli itsekin lähteä matkalle.

Laukun ääniä kuulee myös satamissa ja lentoasemilla. Siellä äänien sävy on erilainen joskus kilisevä ja kiireinen, kun jokainen haluaa olla ensimmäisenä tarkastuspisteissä.

Asemalla on toisin. Junilla on kiire. Minulla ei.

RN, Hyvinkää

Pitkälampi, unikeonpäivä 2014

Oletko koskaan kesäaamuna kulkenut suolammella, mikä tuoksu ja äänimaailma.

Viimekesänä mustikoiden poimimisaikaan koimme elämämme konsertin. Korkeiden lämpötilojen vuoksi lähdimme marjaretkelle aikaisin. Korpit tiedoittivat seutukunnalle saapumisestamme, palokärki rummutti päätään lahopuun runkoon. Hyttysparvia sinkoili mättäiköistä tanssimaan. Varvut notkuivat mustikoita.

Yllättäen lammelta kuului haikea ääni. Hetken päästä kuoroon yhtyi suurempi joukko, mieleen tuli Hitchcokin linnut elokuva. Karmiva huuto johon kaiku vastasi vastakkaiselta rantakalliolta.

Seurasi hiljaisuus, jota kesti viitisen minuuttia. Taas kuului vaikertava ääni, jonka jälkeen seurasi äänien sinfonia vailla vertaa. Selkäpiitä karmiva konsertti. Harmitti ettei kameraa tullut matkaan.

Samanmittainen tauko ja taas kuului ja toistui outo metodi. Käräjiä taittin käydä. Lämpötila alkoi nousta, aurinko maalasi kuvaa lammen pintaan. Säännöllisin välein toistui karmealta kuulostava äänimaisema. Kumpa tämän olisi saanut äänitetyksi. Marja-astiat täyttyivät, suo tuoksui aamuisen raikkaalle vielä jonkin aikaa. Samassa näimme miten kaakkuriparvi hajautui lammelta kukin omalle taholleen. Olivat kai aamukalassa tai palaverissa. Helteinen päivä tulossa.

Meidän mökki on Repovedellä siellä luonto on lähellä, maasto monimuotoista samoin kasvi ja eläinlajisto.

SJ, Kuusankoski

Suvivirsi ja kesän ensimmäinen päivä

Mieleeni on ikuisesti jäänyt vanhan rouvan Helsingin Käpylästä kertoma muistelu. Hauras ääni kertoi kesän ensimmäisestä päivästä joskus aikaa sitten.

Rouva oli kulkenut Käpylän kaduilla toukokuun viimeisenä päivänä.
Päivä oli aurinkoinen ja ihana. Syreenit kukkivat ja linnut lauloivat niin kuin vain alkukesän innoissaan pystyvät. Oli aamupäivä ja rouva nautti ihanasta kesätunnelmasta rauhallisia katuja kävellessään. Leppoisa tuuli suhisi koivuissa, jotka vain hetki sitten olivat saaneet uudet lehdet.

Hetken päästä hän ohitti paikallisen koulun, jonka avoimista ikkunoista kajahti juuri hänen ohi kävellessään Suvivirsi. Lapset lauloivat sen kirkkaalla äänellä, kesätuuli suhisi syreenipensaissa ja koivuissa, linnut lauloivat. Tuuli liikutti heikosti koulun ikkunan verhoja.

Rouva sanoi liikuttuneella äänellä, joka vaikuttavuudessaan on jäänyt vahvasti mieleeni, ettei koskaan tule unohtamaan sitä hetkeä. Niin ihana se oli. Minä itkin vuolaasti.

SP, Helsinki

Pohjoismaiden Yhdyspankin pankkisali

Olen seitsemän, tai kahta puolta. On vuosi 1970, tai vähän ennen, enintään pikkuisen jälkeen. Olen päässyt isän mukana kaupunkiin pankkiasioille. Sillä maalla ei ollut sen pankin konttoria, jossa isä mieluiten asioi. Helsingissä oli, pääpaikkansa Senaatin-, tai niin kuin monet ihmiset yhä sanoivat, Suurtorin nurkalla.

Astutaan sisään moniosaisista ovista, syvästä tuulikaapista eteiseen. Lämminilmapuhaltimen ystävällinen vaikka vähän kireä hurina ja kuuma, suolalumet äkkiä ovensuihin paakuttava henkäys jää taakse. Huolella vahatut harmaaruutuiset lattiat kiiltävät. Vasemmalla istuvat vahtimestarit jakarandaisen tiskinsä takana ainakin kaksi, joskus kolmekin yhtaikaa paikalla tummansinisissä univormuissa, kultakaluunat kauluskäänteissä arvonmerkkinä. Moninkertaista kalkkeeripaperia olevien kuittilomakkeiden viehko mutta huumaava tuoksu alkaa jo tuntua. Jatketaan Väinö Aaltosen veistoshahmojen editse pankkisaliin.

Samalla, korkean fasettikaton, josta valo tulee, heijastamana iskevät salin äänet täydellä terällä vastaan.

Olen kuullut sodasta, mutten asevelvollisuutta itse aikoihin suorittamattomana tiedä, miltä konekivääri kuulostaa. Tältä kuitenkin, tai ehkä astetta kimeämpänä naputuksena tulevana, pikakivääriltä. Oikeastaan kymmeniltä pikkuisen eri korkeudelta kilpaa ja yhdessä laulavilta konetuliaseilta, rätätätätätä, ritititi-tiiii, rivinvaihto, drinnn, rätätäätäätäätä, triit-triit-triiti-trii-tri. Laskukoneiden, mekaanisten kirjoituskoneiden, kaukokirjoittimien, nitojienkin, yhtaikainen käyttö, kymmenet ja kymmenet taitavat pankkineidit hyvin meikattuina ja korut heiluen, kampaukset vavahdellen niitä hakkaamassa luovat sinfonian, kiireisen teeman, yltyvän, huipennusta odottavan, mutta sen tulematta aina vain staccatoina jatkuvan soitannon. Siitä sulautuu yhtenäinen pauhu, joka eteisestä kuultuna sai jopa ajoittain laulavan rytmin. Lähietäisyydeltä modernissa sinfoniassa erottuu myös eri instrumenttien sooloja, esimerkiksi leimasinten pyörähdyksestä ja osumista kuuluva remps-bumps, uudestaan ja uudestaan, aina neljän sarjoina ja kaikilta suunnilta, onhan tositteiden leimaaminen pankkitoiminnan olennaisinta ydintä. Yksittäiset äänilähteet voisi jo paikallistaakin, se joka näkisi vihreällä marmorilla vuoratun tiskin ylitse. Minä en.

Vokalisteina erottuu melun ylitse ruotsinkielistä puhetta. En toki ymmärrä, mutta kovalta kalskahtava äänikuva ja voimallisempi rytmi puhuttelevat. Ja voinhan lukea, tiskillä lepäävistä metallisista viistekkeisistä laatoista ”Myös kassa-asiat – Även kassaärenden” tai seinästä salin perältä tyylikkäillä mustanruskeilla kohokirjaimilla ihmeellisiä asioita ”Ulkomaat – Utlandet”, ”Perittävät – Inkasso” tai proosallisemmin ”Talletukset – Depositioner”. Vielä kun tietäisi, miten sanotaan, tuo viimeinen sana varsinkin. Saati sitten ”Shekkitilit – Checkräkningar”.

Odottaa saadaan yleensä aikansa, onhan väkeä paljon, talvitakit kostuvat ja päästävät märän veran tuoksuaan, hajuvesien omaan sekoittuen. Silti en väsy taivastelemaan, kuuntelemaan. Onhan kaikki aivan eri mittakaavassa kuin kotikirkonkylän osuuskassassa tai säästöpankissa, piskuisessa Kansallispankissakaan. Konttorikonekonsertista erottaa aina uusia teemoja ja toisintoja, soolojakin, jonkun instrumentin lopettaessa kaksi muuta aloittaa. Kuittilomakkeiden paljoutta ei väsy ihmettelemään. Yksin pankkisiirtolomake, aikansa ylpeys, päällä punainen, maksajan pankki, sitten vihreä, saajan pankki, ruskea, saaja, ja lopulta se joka jää isän käteen, sininen ja jo häilyvällä tekstillä täytetty, maksaja. Ohuen itsekopioivan karheahkon paperin sivistynyt kahina kun pankkivirkailija kääntelee, vikkelästi sittenkin, joillakuilla oranssi kuminen sormustin avittamassa, lehden kerrallaan esiin, ja mäiskii kullekin sivulle violetinsinisen leiman laitteella, jossa on juokseva päivämäärä ja teksti PYP-H:ki-Senaatintori – NFB-H:fors-Senatstorget, olen kotona mennyt omin päin katsomaan isän kirjoituspöydältä.

Jos käy hyvin, tai huonosti, miten sen nyt ottaa, joudutaan vielä menemään sivukäytävän päähän, Aleksanterinkadun kulmaan, vähän alemmas, kuponkiosastolle – kupongavdelning. Heti käytävästä käännyttäessä pääpankkisalin kumu vaimenee. Perillä on vähemmän väkeä, hiljaisempaa, mutta pienelle pojalle erittäinkin ystävällisiä tätejä, jotka puhuvat suomea huolitellusti. Sielläkin voi joutua odottelemaan, pitkästymistä auttaa torjumaan isoista ikkunoista verhon lävitse varjokuvina kulkevien raitiovaunujen seuraaminen. Perävaunua ylös Aleksanterinkatua vetävien vanhojen puukoristen vaunujen ujellus ja kolina erottuu hyvin sisälle, luo pankkitoiminnalle sen vakavuutta korostavan taustan. Täällä on myös paikan nimen mukaisesti kuponkitaivas: värikylläisiä, kuin leikkiraha ja nimeltään arvoituksellisia: ”talonki – talong”, ”osinkolippu – dividendkupong”. Sisätilojen äänimaailma on hillittyä puhetta, monestikin ruotsiksi, väliin pieni kirjoitus- tai laskukonesoolo jonkun leimasimen harvakseltaan komppaamana.

Ihmeellisempää voi enää olla kellarissa, pääovesta vasemmalle, holvissa, jossa käydään lähinnä vain keväisin, ja jossa on aivan hiljaista, arvopaperien haju sankka ja saatavilla teräviksi hiottuja suorakulmia, joilla kupongit leikataan niin että pieni repeytyvän paperin rahina, useita arkkeja kerrallaan, vain käy.

IL, Bryssel

"Sää on pilvinen"

Sää on pilvinen, paikoin sataa lunta ja vettä. Lämpötila on nollasta miinus viiteen. Pohjoisessa miinus viidestä miinus kymmeneen.

YleX:n naisjuontajan ääni on matala ja viimeisen päälle pätevä. Uutinen on sama kuin mummilassa ennen milleniumia. Paitsi siellä kuulutettiin varoituksia merenkulkijoille, kaakkoistuulta niin ja niin monta metriä sekunnissa.

Huomaan ajattelevani juontajasta tuttavallisesti, vaikken edes tiedä miltä hän näyttää. Varmasti yhtä harkitulta kuin miltä kuulostaa. Imelä miesbändi laulaa englanniksi enkä tunne bändiä. Heillä on rämisevä ja poukkoileva soundi, jotenkin samantekevä ja ihan varmasti ohimenevä – hivutan tietokoneen äänipalkkia alemmas. Vastalauseena kone pingahtaa kumisevasti. Juontajan selostus on nyt vaimeaa taustahälyä, joka uppoaa tietokoneeni hurinan alle. Kynteni kolisevat näppäimistöä vasten.

Ulkona jatkuu sama vallankumous johon heräsin. Olen miettinyt tätä: Miksi pitää alkaa kaivaa jo seitsemältä aamulla, eikö kahdeksan olisi riittävän ajoissa? Ja ennen kaikkea, miksi lopetetaan yhdeksältä? Eikö voisi metelöidä silloin kun opiskelijat ja työttömätkin ovat heränneet, vai onko tämä joku juoni, tahallista kiusantekoa kenties.

Radio kuuluu vaimeana ja kaukaa, laitan sen kokonaan pois, enää kello tikittää ja tietokone hurisee. Maha kurnii ja muistan etten ole syönyt aamupalaa. Patterista kuuluu taas tuo uhkaava lorina, kohta se ei enää lämmitä ja pitää laittaa vikailmoitus. Joka syksy sama juttu. Suoristan silti selkäni ja päätä nostaessani jumiutunut niska naksahtaa. Niveleni ovat aina olleet kuin pyyhkeen sisään käärittyjä kuivia oksia. Ateistin kunnianosoituksia Jerusalemin temppelin muistolle.

Sekavasti, maha kurnien ja vallankumouksesta rättiväsyneenä mietin gradun klikkaamista auki, kun jääkaappi alkaa hurista. Muistan, että sinnekin kertyy vettä, joka pitäisi pyyhkiä pois ennen kuin se lirahtaa lattialle. Vaativa muistutus arvostaa niitä yksinkertaisia elintarvikkeita, joita se pitää sisällään. Jääkaapin hurina. Nykynuoren metsä.

HN, Oulu

Joulun äänimaisemia parin vuoden takaa

Sivustomme kuuntelukartassa voit kuunnella tallenteita myös valitsemasi teeman mukaan.

Valitsemalla Kuuntelukartan Teemat -välilehdeltä projektin Joulukaupunki Turku voit valita kuunneltavaksesi joulun äänimaisemia Turusta vuodelta 2011. Jouluiseen tunnelmaan voit tuudittautua vaikkapa joulurauhan julistuksen avulla tai voit valmistautua uuteen vuoteen kuuntelemalla vuodenvaihteen ilotulitusta.