Sää on pilvinen, paikoin sataa lunta ja vettä. Lämpötila on nollasta miinus viiteen. Pohjoisessa miinus viidestä miinus kymmeneen.
YleX:n naisjuontajan ääni on matala ja viimeisen päälle pätevä. Uutinen on sama kuin mummilassa ennen milleniumia. Paitsi siellä kuulutettiin varoituksia merenkulkijoille, kaakkoistuulta niin ja niin monta metriä sekunnissa.
Huomaan ajattelevani juontajasta tuttavallisesti, vaikken edes tiedä miltä hän näyttää. Varmasti yhtä harkitulta kuin miltä kuulostaa. Imelä miesbändi laulaa englanniksi enkä tunne bändiä. Heillä on rämisevä ja poukkoileva soundi, jotenkin samantekevä ja ihan varmasti ohimenevä – hivutan tietokoneen äänipalkkia alemmas. Vastalauseena kone pingahtaa kumisevasti. Juontajan selostus on nyt vaimeaa taustahälyä, joka uppoaa tietokoneeni hurinan alle. Kynteni kolisevat näppäimistöä vasten.
Ulkona jatkuu sama vallankumous johon heräsin. Olen miettinyt tätä: Miksi pitää alkaa kaivaa jo seitsemältä aamulla, eikö kahdeksan olisi riittävän ajoissa? Ja ennen kaikkea, miksi lopetetaan yhdeksältä? Eikö voisi metelöidä silloin kun opiskelijat ja työttömätkin ovat heränneet, vai onko tämä joku juoni, tahallista kiusantekoa kenties.
Radio kuuluu vaimeana ja kaukaa, laitan sen kokonaan pois, enää kello tikittää ja tietokone hurisee. Maha kurnii ja muistan etten ole syönyt aamupalaa. Patterista kuuluu taas tuo uhkaava lorina, kohta se ei enää lämmitä ja pitää laittaa vikailmoitus. Joka syksy sama juttu. Suoristan silti selkäni ja päätä nostaessani jumiutunut niska naksahtaa. Niveleni ovat aina olleet kuin pyyhkeen sisään käärittyjä kuivia oksia. Ateistin kunnianosoituksia Jerusalemin temppelin muistolle.
Sekavasti, maha kurnien ja vallankumouksesta rättiväsyneenä mietin gradun klikkaamista auki, kun jääkaappi alkaa hurista. Muistan, että sinnekin kertyy vettä, joka pitäisi pyyhkiä pois ennen kuin se lirahtaa lattialle. Vaativa muistutus arvostaa niitä yksinkertaisia elintarvikkeita, joita se pitää sisällään. Jääkaapin hurina. Nykynuoren metsä.
HN, Oulu
Seuran toiminta-ajatuksena on herättää kansalaisten kiinnostusta yhteisen ympäristön kaikkia äänellisiä ilmiöitä kohtaan ja tehdä tunnetuksi ääniympäristön kulttuurisia merkityksiä. Näihin sisältyvät paitsi miellyttävät ja epämiellyttäviksi koetut myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävät ääni-ilmiöt ja ympäristöt sekä ennen muuta äänten ja ääniympäristöjen ainutlaatuisuus luonnossa, maaseudulla ja kaupungeissa. SAES on perustettu vuonna 1999.