Käykääpä kuuntelemassa sitä ritinää ja kolinaa, mikä kuuluu Helsingin päärautatieasemalla.
Katetussa tilassa nämä äänet kuuluvat hyvin ja niistä muodostuu koko orkesteri. Äänet lähtevät junilta tulevien ja juniin menevien matkustajien vetolaukuista. Laukkujen pyörät ääntelevät laiturikiveyksen saumakohtia kohdatessaan eri lailla kuin tasaisella asfaltilla. Painavasta laukusta lähtee erilainen ääni kuin kevyestä laukusta.
Nuoruudessani oli toisin. Silloin ei ollut pyörillä kulkevia vetolaukkuja. Oli vain reppuja ja kapsäkkejä. Aseman laituriautot tai kantajat kuljettivat matkustavaisten tavaroita. Sitten yhtäkkiä katukuvaan ja laitureille ilmestyivät nämä pyörälliset vetolaukut voimia säästämään ja joskus korvia kiusaamaan. Laukkujen pyörien päällyste ja pyörien koko vaikuttavat ääniin.
Tuleehan noita ääniä kuunnellessa hiukan nostalginen olo. Jotkut menevät matkalle suurin toivein. Toiset jo palaavat, laukun äänissä kuuluu ilo ja suru. Kulkijan kiire antaa äänille uutta pontta. Kohta tekee mieli itsekin lähteä matkalle.
Laukun ääniä kuulee myös satamissa ja lentoasemilla. Siellä äänien sävy on erilainen joskus kilisevä ja kiireinen, kun jokainen haluaa olla ensimmäisenä tarkastuspisteissä.
Asemalla on toisin. Junilla on kiire.
Minulla ei.
RN, Hyvinkää
