7.8.2010

Korvat rullalle kuuntelunäyttely lapsille 


KORVAT RULLALLE
Kuuntelunäyttely lapsille
Lastenkulttuurikeskus Rullassa, Tampereella
7.8.-19.9.2010


Pystyykö auton kulkusuunnan havaitsemaan pelkän kuuloaistin perusteella? Miltä ääni tuntuu kädessä? Erotatko sateen ja paistuvan kananmunan äänet toisistaan? Entä onko äänen merkitys havainnoijasta riippuvainen?

Suomen Akustisen Ekologian Seura on tuottanut Rullaan kuuntelunäyttelyn, jossa katsomisen sijaan laitetaan kuuloaisti koetukselle. Näyttely koostuu erilaisista toimintapisteistä, joissa tutkitaan kuuloaistin meille välittämää tietoa maailmasta.

Kuuntelunäyttelyssä tutustutaan erilaisiin äänimaisemiin, jotka ovat peräisin luonnosta ja kaupunkiympäristöstä. Samalla yritetään tunnistaa erilaisia arkielämän ääniä, mikä onkin paljon hankalampaa kuin luulisi. Omiakin ääniä tehdään esimerkiksi tutuilla keittiövälineillä ja hieman tuntemattomammillakin kapistuksilla.

Kokonaisuuden tavoitteena on, että kävijät havahtuisivat kiinnittämään enemmän huomiota ääniympäristöönsä ja pohtisivat, millaisia ääniä haluamme ympäristössämme olevan.

Näyttely sopii erinomaisesti näkövammaisille, sillä kuulokuvien lisäksi myös toimintaohjeet on mahdollista kuunnella nauhalta. Näkevät puolestaan voivat kokea, miten ympäristöä havainnoidaan kuuloaistin perusteella.

Ryhmävaraukset tehdään etukäteen puhelimitse. Rullan www-sivuilta löytyy TIMMI-ajanvarausjärjestelmä, josta voi tarkistaa vapaana olevat ajat, minkä jälkeen varaus tehdään puhelimitse Rullaan.

Lastenkulttuurikeskus Rulla
Finlaysoninkuja 6, Tampere
040 824 9118
www.tampere.fi/rulla

Avoinna:
ti-pe 9-14
la-su 11-16
ma suljettu

18.5.2010

WFAE Koli 2010 konferenssi kesäkuussa!



Kolilla järjestetään 16.–19. kesäkuuta merkittävä kansainvälinen äänimaisemakonferenssi. Konferenssin teemana ovat äänen käytön ja väärinkäytön ideologiat sekä eettiset kysymykset.

Ensimmäistä kertaa samaan suomalaiseen tapahtumaan saadaan nyt kaikki alkuperäisen, maineikkaan eri puolilla maapalloa äänimaisemia kartoittaneen Maailman äänimaisema -projektin (World Soundscape Project, WSP) elossa olevat jäsenet: äänimaisematutkimuksen perustaja R. Murray Schafer, äänimaisemasäveltäjä Hildegard Westerkamp sekä viestinnän professori ja säveltäjä Barry Truax.

Konferenssin pääpuhujiksi saapuu tutkijoita ja taiteilijoita modernin äänimaisema-ajattelun terävimmästä kärjestä: professorit Steven Feld, Andra McCartney, Anahid Kassabian, Charles Hirschkind, Bruce Johnson ja filosofian tohtori Riitta Rainio. Pääpuhujat ovat tutkineet monipuolisesti äänellisiä identiteettejä: esimerkiksi kasettijumalanpalveluksia Lähi-Idän poliittista maantiedettä muuttavana voimana (Hirschkind), äänellistä vallankäyttöä julkisissa tiloissa (Kassabian), aisteja ja paikan rakentumista (Feld) sekä musiikin ja väkivallan suhdetta (Johnson).

Kymmenissä esitelmäsessioissa pohditaan muun muassa kansojen, nationalismin ja äänimaisemien välisiä kytköksiä, äänen parissa työskentelyn eettisiä haasteita sekä äänen ja hiljaisuuden tuotteistamista esimerkiksi turismiteollisuudessa tai urbaanien yhteisten tilojen täyttäjänä.

Tapahtuma on samalla akustisen ekologian maailmanfoorumin (WFAE) vuotuinen konferenssi, joita on järjestetty vuodesta 1993 lähtien. Tapahtumaan osallistuu satakunta äänimaisematutkijaa ja äänitaiteilijaa ympäri maailmaa. Se tarjoaa hedelmällistä kuultavaa myös muille aiheesta kiinnostuneille.

Konferenssin tarkempi ohjelma ja lisätietoa löytyy tapahtuman verkkosivuilta: www.joensuu.fi/soundscapes.

Konferenssin pääjärjestäjät ovat Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteet ja Suomen Akustisen Ekologian Seura.

Kävelyjä äänimaisemassa ja konsertteja myös suurelle yleisölle.

Tapahtuma alkaa Joensuussa jo 15.6. klo 16 äänimaisemasäveltäjä Hildegard Westerkampin vetämällä kuuntelukävelyllä. Lisäksi Pakkahuoneella järjestetään klo 18 äänimaisemasävellyskonsertti, jossa Schafer, Truax, Westerkamp, Feld ja Eric Leonardson soittavat sävellyksiään ja kertovat niistä. Konferenssin aikana Kolilla järjestettävä äänikävely ja äänitaidekonsertti torstaina 17.6. ovat niin ikään suurelle yleisölle avoimia. Kolin äänikävelyn vetää kuva- ja äänitaiteilija Pessi Parviainen yhdessä Westerkampin kanssa ja siinä esiintyy myös joensuulaisia muusikoita.

Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Noora Vikman, noora.vikman(a)uef.fi;
Professori Helmi Järviluoma-Mäkelä, helmi.jarviluoma(a)uef.fi;
Suomen Akatemian vanhempi tutkija, SAES:n pj. Heikki Uimonen heikki.uimonen(a)uta.fi

13.5.2010

Ääniteitä -näyttely Turussa


Aboa Vetus -museon rauniotila saa uuden ulottuvuuden 25.3. avattavassa Ääniteitä-näyttelyssä, jossa kuunnellaan keskiaikaa. Näyttely pohtii ja purkaa kulttuurihistoriallisen näyttelyn muotoja, joissa kuvalla on perinteisesti suuri rooli. Ääniteitä-työryhmän tavoitteena on ollut historiallisen aistimaailman esille tuominen. Näyttelyssä tätä maailmaa tehdään ymmärrettäväksi kuulokuvilla. Kuulokuvien tunnelmaa lisää niiden sijoittuminen aitoon keskiaikaiseen ympäristöön keskiaikaisen kaupungin raunioissa.

Näyttely on avoinna 19.9.2010 asti.

Lue lisää museon sivuilta: http://www.aboavetusarsnova.fi/fi/nayttelyt/aaniteita

Ääniteitä -näyttely Turussa 


Aboa Vetus -museon rauniotila saa uuden ulottuvuuden 25.3. avattavassa Ääniteitä-näyttelyssä, jossa kuunnellaan keskiaikaa. Näyttely pohtii ja purkaa kulttuurihistoriallisen näyttelyn muotoja, joissa kuvalla on perinteisesti suuri rooli. Ääniteitä-työryhmän tavoitteena on ollut historiallisen aistimaailman esille tuominen. Näyttelyssä tätä maailmaa tehdään ymmärrettäväksi kuulokuvilla. Kuulokuvien tunnelmaa lisää niiden sijoittuminen aitoon keskiaikaiseen ympäristöön keskiaikaisen kaupungin raunioissa.

Näyttely on avoinna 19.9.2010 asti.

Lue lisää museon sivuilta: http://www.aboavetusarsnova.fi/fi/nayttelyt/aaniteita

28.11.2009

Acoustic Environments in Change & Five Village Soundscapes (reprint) appear as a joint publication together with four CDs



Publication date: out now!
Orders from: Booky.fi virtual book store
English speaking customers orders via e-mail: tahtijulkaisut (at) pikakirjakauppa.fi
New pay options for international customers (MasterCard, VISA & VISA Electron, email prepayment ect.)

In 1975, the Canadian World Soundscape Project research group visited five European villages. The villages, located in Sweden, Germany, Italy, France and Scotland were re-visited by the Finnish Acoustic Environments In Change project group, in the years 2000-2004, in order to study the changes in village soundscapes and undertake new approaches on the subject. In addition, the village of Nauvo in Finland was studied.

AEC formed one of the most extensive soundscape projects since the original World Soundscape Projects of 1970s. The project accumulated a large source of practical knowledge about grass roots level soundscapes of six European countries through narratives, memory and transitional documents. The collected data is presented and interpreted in the forthcoming publication. The work is based on international, multi-disciplinary studies of changes in the soundscapes. The study included European researchers, artists, journalists, local inhabitants and Canadian pioneers of soundscape studies. All share an interest in the relationships between soundscapes, the environment, and its various inhabitants.

Acoustic Environments in Change
Edited by Helmi Järviluoma, Meri Kytö, Barry Truax, Heikki Uimonen and Noora Vikman
CD editor: Ari Koivumäki
Translation editor: Bruce Johnson

Five Village Soundscapes (reprint, 1977)
Editor: R. Murray Schafer
CD editors: Barry Truax and Hildegard Westerkamp

Publishers: Tampere University of Applied Sciences together with University of Joensuu, Cultural Research

The book and CDs are published in co-operation with the World Soundscape Project, Simon Fraser University, Canada


Also available

Soundscape Stories from Finland -CD

To order visit virtual book store
or e-mail: tahtijulkaisut (at) pikakirjakauppa.fi
New pay options for international customers (MasterCard, VISA & VISA Electron, email prepayment ect.)

Soundscape Stories from Finland is a CD containing recordings from Finnish sonic environments. The CD comes with a booklet which has a description of each track in English. These recordings are a selection from the archives of the project "One Hundred Finnish Soundscapes" in which written descriptions of meaningful sound environments were collected and then recorded together with an interview with the proposer.


SOUNDSCAPES STUDIES AND METHODS
edited by Helmi Järviluoma & Gregg Wagstaff, Helsinki 2002

Contents
The book can be ordered via The Finnish Society for Ethnomusicology.
E-mail: info ( a ) etnomusikologia.fi

31.10.2009

Moniääninen -seminaari Naantalissa



Moniääninen - seminaari äänen kulttuurista ja kokemisesta 23.-24.11.2009 Naantalissa

Aboa Vetus & Ars Nova -museo ja Naantalin museo järjestävät monitieteisen ja -taiteisen Moniääninen-seminaarin marraskuussa. Ilmoittaudu mukaan!

Avoin seminaari kutsuu kaikkia ääniympäristöistä, äänen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä sekä äänestä taiteen välineenä kiinnostuneita kuuntelemaan ja keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa näistä aiheista. Luentojen aiheet ulottuvat äänitaiteesta nykyisiin ja historiallisiin ääniympäristöihin. Seminaarin lopuksi järjestetään paneelikeskustelu puheenjohtajanaan tutkijatohtori Heikki Uimonen.

Luennoitsijoina ovat äänitaiteilija ja tutkija Simo Alitalo, melututkija Outi Ampuja, äänimaisematutkija, professori Helmi Järviluoma, äänitaiteilija Pessi Parviainen, mm. esihistoriallisia kelloja ja kulkusia tutkinut musiikkitieteilijä Riitta Rainio sekä digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta

http://www.aboavetusarsnova.fi/fi/ajankohtaista/moniaaninen-seminaari-23-2411

Viimeinen ilmoitttautumispäivä on 6.11.

29.9.2009

Pirkanmaan äänimaisemien voittajat arvottu


Pirkanmaalaisia äänimaisemia kerätty yli 60 kohteesta
- kuulostelu jatkuu paikallisesti ja kansainvälisesti

Maaliskuussa alkanut Pirkanmaan äänimaisemat -hanke herätteli ihmisiä kuuntelemaan ympäristöään ja kiinnostumaan ympäristönsä äänistä. Keräys kokosi maakunnan äänimaisemia yli 60 eri kohteesta 14 kunnan alueelta. Yleisön ehdotuksia valittiin tallennettaviksi hankkeen verkkosivuille ja Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistoon.

Keräyksessä tallennetut äänet ja äänimaisemat kertovat monipuolisesti ympäristömme äänistä: tallensimme mm. tunnelmia Viikinsaaren lavatanssien pyörteistä, kalareissun äänimaisemaa Lempäälästä ja ruoveteläisen kauppa-auton nitinää ja natinaa. Näitä ja muita äänityksiä ja kuvauksia voit käydä kuuntelemassa osoitteessa http://pirkanmaanaanimaisemat.blogspot.com. Arpaonnen suosimat ehdottajat (Riia Niemi, Mauri Kankaanpää ja Pessi Parviainen) palkitaan Sata suomalaista äänimaisemaa -julkaisulla, sekä siihen liittyvällä painotuoreella Soundscape Stories from Finland -äänitteellä.

Äänimaisemia voi kuulostella tulevan vuoden aikana myös lastenkeskus Rullan äänimaisemanäyttelyssä. Muun maailman tietoisuuteen maakunnan äänimaisemat pääsevät tulevana kesänä Kolilla järjestettävässä kansainvälisessä äänimaisema-konferenssissa.

Pirkanmaan äänimaisemat on äänimaisemien tallennus-, suojelu- ja tutkimushanke, joka jatkaa 2004–2006 järjestettyä Sata suomalaista äänimaisemaa -keräyskilpailua. Pääjärjestäjänä on Suomen Akustisen Ekologian Seura ry (SAES) yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän yksikön sekä Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksen kanssa Pirkanmaan kulttuurirahaston avustuksella.

21.8.2009

New CD: Soundscape stories from Finland out now!


To order visit the virtual book store at 
http://tahtijulkaisut.pikakirjakauppa.fi/tuote/ari_koivumaki/soundscape_stories_from_finland_cd/GRN19155

Soundscape Stories from Finland is a CD containing recordings from Finnish sonic environments. The CD comes with a booklet which has a description of each track in English. These recordings are a selection from the archives of the project "One Hundred Finnish Soundscapes" in which written descriptions of meaningful sound environments were collected and then recorded together with an interview with the proposer.

This collection contains both urban atmospheres and sonic memories as well as more rare sounds which due to cultural and infrastructural changes are in danger of disappearance. Take a sonic journey travelling through all four seasons from the capital city Helsinki to northern Lapland. Visit a ski jumping competition and the carpet washers by the sea. Hear the snow tumbling down in silence of the forest, school children sing the Summer hymn and finally sit down to enjoy the sauna.

The CD is produced in collaboration between TAMK University of Applied Sciences and the Finnish Society for Acoustic Ecology.

Track listing:
1. Elk hunting in Suomussalmi
2. In a billiard hall in Turku
3. Reindeer round-up in Inari
4. Parolannummi garrison
5. The declaration of Christmas peace, Turku
6. Snowplough at the break of dawn
7. The silence of Puolanka
8. Ski jumping competition at Salpausselkä, Lahti
9. The viskuumasiina at Suonenjoki
10. Spring birds at Kaunissaari, Eurajoki
11. Suvivirsi (the Summer hymn)
12. The Lehtimato tram
13. Motorbikes at Kuusankoski
14. Washing carpets at the pier
15. Steamship Tarjanne talking off, Tampere
16. Skateboarding at Eliel square, Helsinki
17. Ehtookellot at Laajasalo district, Helsinki
18. In the sauna

New CD: Soundscape stories from Finland out now!



To order visit Granum virtual book store at
http://granum.uta.fi/english/kirjanTiedot.php?tuote_id=19154

Soundscape Stories from Finland is a CD containing recordings from Finnish sonic environments. The CD comes with a booklet which has a description of each track in English. These recordings are a selection from the archives of the project "One Hundred Finnish Soundscapes" in which written descriptions of meaningful sound environments were collected and then recorded together with an interview with the proposer.

This collection contains both urban atmospheres and sonic memories as well as more rare sounds which due to cultural and infrastructural changes are in danger of disappearance. Take a sonic journey travelling through all four seasons from the capital city Helsinki to northern Lapland. Visit a ski jumping competition and the carpet washers by the sea. Hear the snow tumbling down in silence of the forest, school children sing the Summer hymn and finally sit down to enjoy the sauna.

The CD is produced in collaboration between TAMK University of Applied Sciences and the Finnish Society for Acoustic Ecology.

Track listing:
1. Elk hunting in Suomussalmi
2. In a billiard hall in Turku
3. Reindeer round-up in Inari
4. Parolannummi garrison
5. The declaration of Christmas peace, Turku
6. Snowplough at the break of dawn
7. The silence of Puolanka
8. Ski jumping competition at Salpausselkä, Lahti
9. The viskuumasiina at Suonenjoki
10. Spring birds at Kaunissaari, Eurajoki
11. Suvivirsi (the Summer hymn)
12. The Lehtimato tram
13. Motorbikes at Kuusankoski
14. Washing carpets at the pier
15. Steamship Tarjanne talking off, Tampere
16. Skateboarding at Eliel square, Helsinki
17. Ehtookellot at Laajasalo district, Helsinki
18. In the sauna

28.7.2009

Äänimaisemanäyttely Syötteellä


Suomalaisia äänimaisemia -näyttely kiertää edelleen! Näyttelyn kuva-, video- ja installatioteokset ovat nähtävillä 3.8.-20.9 Syötteen luontokeskuksessa.

Näyttely tarkastelee kuvataiteen keinoin suomalaisille tärkeitä ja erityisiä äänimaisemia - nostalgisia, arkipäiväisiä, ärsyttäviä, ihastuttavia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä. Näyttelyn teoksissa ääniin perustuvat kokemukset ja niiden ympärille kietoutuneet kulttuuri-ilmiöt on rakennettu kuviksi ja tuoksuiksi, meluksi ja hiljaisuudeksi.

Suomalaisia äänimaisemia -näyttelyn ovat tuottaneet Suomen Akustisen Ekologian seura r.y. ja Tampereen Ammattikorkeakoulu / Taide ja Viestintä.

20.3.2009

Pirkanmaan äänimaisemat -keruu





"Sata suomalaista äänimaisemaa" saa jatkoa. Nyt kohteena ovat Pirkanmaan äänimaisemat.

Pirkanmaan äänimaisemat (http://pirkanmaanaanimaisemat.blogspot.com) on äänimaisemien tallennus-, suojelu- ja tutkimushanke. Hankkeessa kartoitetaan kuvauksia ja huomioita Pirkanmaan alueen äänimaisemista. Taustalla on toive herätellä ihmisiä kuuntelemaan ympäristöään ja kiinnostumaan ympäristönsä äänistä. Sen järjestää Suomen Akustisen Ekologian Seura ry yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän yksikön sekä Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksen kanssa Pirkanmaan kulttuurirahaston avustuksella.

Pirkanmaan äänimaisemat -hanke toteutetaan Pirkanmaan alueella kuluvan kevään 2009 ja tulevan kesän aikana. Kartoitamme kuvauksia ja huomioita alueen äänimaisemista. Kaipaamme tietoa erilaisista arjen tai pyhän, maaseudun tai kaupungin, eri vuodenaikojen, loman, työn tai juhlan ääniympäristöistä. Voit ehdottaa tärkeäksi kokemaasi ääniympäristöä tallennettavaksi. Äänimaisema voi olla henkilökohtaisesti tai yhteisöllisesti merkityksellinen. Toivomme ehdotuksia erityisesti Pirkanmaalle ominaisista äänistä sekä tallentamisen arvoisista reiteistä ja ympäristöistä.

Ehdotuksia otetaan vastaan 18.3.–30.6. Niistä valitaan lähempään tarkasteluun noin kaksikymmentä kappaletta, jotka tallennetaan äänittämällä ja valokuvaamalla. Ääniympäristöt ja kulkureitit dokumentoidaan yhdessä ehdottajan kanssa, minkä jälkeen ne laitetaan esille hankkeen verkkosivulle. Yksittäisiä kohteita voit joko ehdottaa tallennettavaksi - tai vaihtoehtoisesti tallentaa itse ja lähettää järjestäjille. Valmiita äänityksiä voit käydä kuuntelemassa ja kommentoimassa verkkosivuilla (http://pirkanmaanaanimaisemat.blogspot.com).

10.2.2009

Päin Cembra-mäntyä?


Miltä kuulostaa, kun karjalan mänty ja Cembra-mänty kohtaavat Kolilla? Harmoniaa, kilpalaulantaa, polyfoniaa? Mahdollisuus kuulla metsää puilta?

Pohjoisitalialaista kuorolaulantaa pohjoiskarjalaisessa äänimaisemassa

Joensuussa vierailee loppuviikosta mieskuoro pohjoisitalialaisesta Trentinon maakunnasta, Cembran vuoristokylästä. Kuoro esiintyy Laulutalolla torstaina, Kolilla perjantaina, ravintola Jokelassa perjantaina sekä Suomi-Italia -seuran ystävänpäiväjuhlassa lauantaina.

Vierailu liittyy Joensuun yliopiston Suomen kielen ja kulttuuritieteiden vuoden 2009 alusta alkaneeseen äänimaisematutkimushankkeeseen. Suomen Akatemian rahoittaman Acoustic Environments in Change –hankkeen tutkimusryhmä vieraili Cembran kylässä useasti vuosien 1999–2008 aikana.

Yhteistyö ihmisten kanssa jatkuu edelleen. Nyt toteutuva kuorolaisten vastavierailu tuo joensuulaisten kuuluville ”elävää kenttätyömateriaalia” dolomiittien alueen spontaanista moniäänisestä lauluperinteestä, joka edelleen kulkee suullisesti isältä ja pojalle. Laulajien ikähaarukka on 25–70 v.

Tärkeä osa kuoron musisointia on sopivasti harmonian elementtejä tukeva kaikuva akustiikka. Paikan päällä Italiassa kuorolle mieluisin paikka laulaa on vuoristomajat ja viinikellarit niiden kivisen akustiikan vuoksi.

Kuuluva ja kaikuva iltapäivämusiikkihetki Joensuun yliopistolla toteutuu torstaina 12.02. yliopiston yleisissä tiloissa, joissa kuorolaiset etsiskelevät sopivia ja akustisesti mielenkiintoisia laulupaikkoja. Kokeilun kohteena ovat ainakin Educan II kerros n. klo 11.45, Agoran kahvila Vienola n. klo 12.15, Carelia-salin aula n. klo 12.30 ja Aurora I:n aula n. kello 14.

Tervetuloa!

Muita tapahtumia vierailun aikana:

LAULUJAMIT Joensuun mieslaulajien laulutalolla Kauppakadulla torstaina 12.2. klo 18-19.30. Vapaa pääsy.

PÄIVÄRETKI KOLILLE pe13.02. klo 9- n. klo 18. Laulua ja maisema-akustiikan kokeilua. Matka ilmainen. Lounas mahdollinen matkan varren ravintolassa tai omat eväät mukaan. Jos haluat osallistua, ilmoittaudu Noora Vikmanille viimeistään ke 11.02.2009 aikana. Kesäkuussa 2010 Joensuun yliopisto on mukana järjestämässä kansainvälistä äänimaisemakonferenssia Kolille.

LAULUA WANHASSA JOKELASSA pe 13.02.2009 klo 20 alkaen
Cembra-mäntyjen ja Karjalan mäntyjen kohtaaminen!

Lisätietoja: Noora Vikman

9.2.2009

Huoneet  – installaatio


7.2.-28.2.2009
Bukra galleria
Tuomiokirkonkatu 17
33100 Tampere

Minna Hagman

Huoneet ääni- ja videoinstallaatio

Työn lähtökohtana on ollut halu tutkia miten tavalliset, erilaiset huoneet soivat; onko jokaisella huoneella oma sointinsa, oma tapansa soida.

Olen valinnut kuusi omaan lähipiiriini kuuluvaa huonetta. Olen äänittänyt kontaktimikrofonilla (piezo-mikrofoni) huoneiden seinistä, katoista ja lattioista kuuluvia ääniä. Tallentuneista äänistä olen etsinyt soivia taajuuksia ja muokannut niistä lyhyitä sommitelmia.

Olen kuvannut videokameralla lähikuvia samojen huoneiden seinistä, katoista ja lattioista. Kuvat olen leikannut äänten rytmin mukaan.

Videokuvat heijastetaan näyttelytilan seinälle ja äänet kuunnellaan kuulokkeista.

Näyttely avoinna Bukra kirjakaupan aukioloaikoina
ma-pe 11-18 la 11-16
http://www.bukra.fi/galleria.html

5.2.2009

0 db – Hiljaisen äänen ja liikkeen tapahtuma 



La 21. & Su 22.2.2009 Tampereella
tapahtumapaikkana Tutkivan teatterityön keskus, Hämeenpuisto 28 D

Pienimuotoisessa ääni- ja esitystaiteen tapahtumassa minimalistinen esitys ja improvisaatio rinnastetaan käytännön ja keskustelun tasoilla.

Jamit, esityksiä, työpajaa, installaatioita!



Lauantaina
klo 15: Avoimet improjamit teemana hiljainen ääni ja liike (viewpoints tekniikka)
klo 18: Esitysilta! Pastissi ja rekonstruktio. Seitsemän ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta esitystä. Liput 5 € , lippuvaraukset: nolladb@gmail.com

Sunnuntaina
klo 11.30: Työpaja taiteentekijöille, ilmoittautuminen: nolladb@gmail.com
klo 15: Tapahtuman päätöskeskustelu

Tapahtuman ajan lämpiössä minimalististen klassikkoteosten pastisseja, rekonstruktioita ja kommentteja video- ja audioteoksina.

Lisää tapahtumasta ja esiintyjistä Tutkivan teatterityön keskuksen sivuilta.

1.12.2008

Suomalaisia äänimaisemia -taidenäyttely Oulunsalon kirjastossa


2.12.-20.12.2008
Karhuojantie 2
90460 Oulunsalo

Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.

Suomalaisia äänimaisemia -näyttely tarkastelee kuvataiteen keinoin suomalaisille tärkeitä ja erityisiä äänimaisemia - nostalgisia, arkipäiväisiä, ärsyttäviä, ihastuttavia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä. Mukana on kiehtovia teoksia Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoilta maalauksista valokuviin ja sukkahousuinstallaatioihin. Kaikkia aisteja kutkuttava näyttely kuvaa mm. lapsiperheen televisionpauhuista arkea, pohtii kulttuurin ja yksilön erottamattomuutta saunakiuluinstallatiossa ja kertoo hiljaisuuden sisältämästä melusta valokuvien kautta. Monipuolisista teoksista löytyy myös tärkeä äänellisen ympäristön muuttumista ja nykytilaa tarkasteleva taso. Löytyykö kansallinen identiteettimme kenties kännykän häiriöäänistä vai tervan tuoksuista lapsuuden kesistä? Näyttelyn teoksissa ääniin perustuvat kokemukset ja niiden ympärille kietoutuneet kulttuuri-ilmiöt on rakennettu kuviksi ja tuoksuiksi, meluksi ja hiljaisuudeksi.

Äänimaisemaa ei ole olemassa ilman yksilöä tai yhteisöä, vaan se on ääniympäristön ja kokemuksen summa. Äänimaisemat ovat tärkeitä kulmakiviä niin henkilökohtaisessa kuin yhteisöllisessä historiassamme. Näyttelyn taustalla on "Sata suomalaista äänimaisemaa" -projekti, jossa kerättiin suomalaisille tärkeitä ääniympäristöjä haastattelujen, äänitysten ja kirjoitusten avulla. Vuosina 2004-6 toteutettuun kilpailuun tuli miltei 800 vastausta ihmisille merkittävistä ääniympäristöistä ympäri Suomea.

Näyttelyssä mukana olleet taiteilijat ovat:

Jonna Kalliomäki
Jussi Koitela
Laura Konttinen
Jani Kuivajärvi
Jussi Kärnä
Mia Saharla
Matti Sälli
Mia Valkonen

Taidenäyttelyn ovat tuottaneet Suomen Akustisen Ekologian seura ry ja Tampereen Ammattikorkeakoulu / Taide ja Viestintä. Näyttely on ollut aikaisemmin esillä Tampereella ja Kannonkoskella ja kiertää nyt ympäri Suomea mm. kirjastoissa ja luontokeskuksissa.