Järjestimme Maailman kuuntelupäivänä, lauantaina 18.
heinäkuuta äänitystempauksen, jonka aiheena oli kuuntelupäivän vuoden 2015
teeman mukaisesti vesi. Maailman kuuntelupäivän tarkoituksena oli tuoda
esiin veden ääniympäristöjä ja samalla huomioida niiden moninaisuus – me puolestamme
halusimme kuulla, miten vesi elementtinä tulee esiin kesäisissä suomalaisissa
äänimaisemissa. Keräsimme siis kiinnostuneilta osallistujilta tuon lauantain veden
äänimaisemia ja julkaisimme nämä äänimaisemat kuuntelukartassamme, joka kattaa
koko Suomen.
Julkaisimme Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeemme Facebook-sivujen
kautta tapahtuman Äänitystempaus: Maailman kuuntelupäivän teemana vesi.
Tapahtuma sai suuren suosion: 370 ihmistä osoitti kiinnostustaan tempausta
kohtaan, ja tapahtumaa myös jaettiin Facebookissa hyvin aktiivisesti.
Tempauksemme käynnistyi lauantain aamupäivällä verkkaisesti,
ja karttaan tulleiden äänitysten tulva kiihtyi iltaa kohden. Tempauksen
äänitteitä voi kuunnella kuuntelukartalla valitsemalla teeman ”Kuuntelupäivä2015”,
jonka alle lajittelimme päivän aikana lähetetyt veden äänien tallenteet. Teeman
alla on tällä hetkellä yhteensä 43 tallennetta, joista suureen osaan on
liitetty myös kuva äänitystilanteesta tai äänitteen kohteesta. Äänitteet ulottuvat
mukavan laajalle ainakin Etelä- ja Keski-Suomen alueella: suurin osa
äänistä on tallennettu Kokkolan ja Raaseporin välisellä alueella.
Kuuntelupäivän äänitteet ovat monipuolisia myös aiheiltaan:
vettä on äänitetty sekä urbaaneissa arkisissa oloissa että luonnon rauhassa;
samoin sekä itsenäisenä elementtinä että osana toimintaa. Urbaaneista
äänityksistä esimerkkeinä voisivat toimia esimerkiksi Helsingissä tallennettu uima-altaassa polskinta, jossa uimisen aiheuttama aaltojen loiske kaikuu
1970-luvulla rakennetun talon kellarin pienessä allastilassa. Vieläkin
arkisempi veden ääniympäristö on ehkäpä niin ikään Helsingissä tallennettu
suihkun hanan ääni taikka Tampereella äänitetty tiskikoneen ”molskuaminen”.
Vuodenaika näkyy ja kuuluu tallenteissa: suuri osa äänistä
kuuluu nimenomaan kesän äänimaisemiin ja kesään liittyviin aktiviteetteihin. Monet arkisetkin toimenpiteet – kuten vaikkapa käsienpesu – saa uusia
merkityksiä kun se tehdään mökin tuvassa. Mökkeilyyn liittyviä tallenteita oli
lähetetty runsaasti, ja niiden vetinen ääniympäristö vaihteli käsienpesusta
saunanpadan pesuveteen ja saunan sinkkisangon ääniin. Muita kesäisiä tapahtumia ja
aktiviteetteja kuuntelukartassa ovat muun muassa keskimoottoriveneen aiheuttamat aallot
Merikarvialla, kalanperkuu länsirannikolla sekä laiturihypyt, Pyhäjärven
veneily sekä Särkänniemen huvipuiston Tukkijoen loiske Tampereella. Eläimet
pääsivät mukaan äänityksiin koiran juomisäänien kautta, joita oli tallennettu
sekä Savitaipaleella että Alhaisissa.
Näiden teemojen lisäksi yksi silmiinpistävä äänimaisema-aihe
oli – Suomen kesälle tyypillisesti – sade. Lauantai oli paikoin sateinen, joten
sateen ääniä tallennettiin etenkin Helsingissä. Sadetta oli nauhoitettu muun
muassa hiljaisena tihkuna ikkunalaudalle, lotinana sadevesikaivoon sekä
tiputteluna raitiovaunupysäkin räystäältä.
Kuuntelukartta on siis pullollaan heinäkuisen lauantaipäivän
äänimaisemia ympäri Suomea, ja kaikki tallenteet ovat kuunneltavissa teeman ”Kuuntelupäivä32015”
alla.
Kansainvälisesti World Listening Day on projektin
verkkosivujen mukaan kasvanut vuosi vuodelta. Projektissa on tänä vuonna
pohdittu vettä hupenevana luonnonvarana ja elintärkeänä osana ihmisten ja
yhteisöjen olemassaoloa, ja kuuntelupäivään on osallistuttu kansainvälisesti
muun muassa erilaisten symposiumien ja kuuntelukävelyiden kautta. Voit lukea
lisää kansainvälisistä tempauksista projektin omilta verkkosivuilta.
Haluamme Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen puolesta
kiittää kaikkia äänittäjiä ja muita tempausta kohtaan mielenkiintoa
osoittaneita äänimaisemaintoilijoita! Olimme positiivisesti yllättyneitä
tempauksen saamasta huomion ja kiinnostuksen määrästä.
Muistathan, että kuuntelukarttaan saa milloin tahansa
lähettää tallenteita ääniympäristöistä, missäpäin Suomea sitten oleiletkin! Jos siis
kuulet mielestäsi kiinnostavia ääniä ja tallennat ne äänityslaitteella tai
puhelimellasi, lisää äänitteesi ihmeessä karttaan.
Palataan Maailman kuuntelupäivän uusiin teemoihin ja
ideoihin taas vuoden kuluttua!