Äänimaisema - ai mikä?

Äänimaisemat ja niiden kuunteleminen

Äänimaisemasta ja sen tutkimuksesta on ollut tietoa saatavilla 1960-luvun lopulta saakka. Tässä lyhyessä johdannossa esitellään muutama peruskäsite, jota voit soveltaa oman kuuntelusi apuvälineenä niin halutessasi. Tekstin lähdeluettelossa on lisälukemista, mikäli asia alkoi kiinnostaa.

Äänimaisema -termillä tarkoitetaan sitä, kuinka yksilöt ja yhteisöt kykenevät tulkitsemaan akustista ympäristöään, ymmärtämään ympäristönsä ääniä ja niihin liittyviä merkityksiä. Osa tätä ympäristösuhdetta ovat erilaiset kuuntelutavat, jotka opitaan ja omaksutaan iän myötä ja kuuntelutaitojen karttuessa. Kyse on sosiokulttuurisesta tavasta tuottaa ja ymmärtää ympäristön ääniä: itsestään selvästi urheilukilpailut, koulun oppitunnit tai museovierailut poikkeavat äänenkäytön suhteen toisistaan. Äänimaisemalla tarkoitetaan mitä tahansa äänten kokonaisuutta: konkreettista ympäristöä, sävellyksiä ja äänitaideteoksia.

Muiden maisemien tavoin myös äänimaisemia on monen tyyppisiä ja -laatuisia. Niiden laadulliseen tarkasteluun voi soveltaa akustisen horisontin tai kuuluman käsitteitä. Molemmilla tarkoitetaan sitä, kuinka kaukaa kuuntelija voi havaita yksittäiset äänilähteet ja erottaa ne toisistaan. Määrällisesti paljon ääni-informaatiota sisältävässä ympäristössä äänet peittyvät toistensa alle, mikä hankaloittaa niiden yksityiskohtaista kuulemista. Hi-fi -ympäristö viittaa selkeään akustiseen horisonttiin ja hyvään äänten kantavuuteen, jolloin äänet erottuvat selkeästi toisistaan. Tyynen järven rannalla kuuluvuus on selkeä, kun taas kohisevan kosken äärellä tai tuulisessa niemennokan lo-fi -olosuhteissa ympäristön äänet sekoittuvat ja peittyvät yhden äänilähteen tai toistensa alle.

Perusäänillä tarkoitetaan tasaisia ja usein pitkäkestoisia ääniä, joihin ei yleensä kiinnitetä aktiivista huomiota niiden toisteisuuden vuoksi. Näitä voivat olla vaikkapa ilmastoinnin tai junan tasainen humina matkustajan korvissa. Niistä eroaa kaikin tavoin signaali, joka on tietoisesti kuunneltava, merkityksellinen ääni, kuten junanlähettäjän pilli tai liikennevalon äänisignaali. Maamerkistä juontuvalla äänimaamerkillä tarkoitetaan ääntä, jolla on erityinen merkitys yhteisönsä jäsenille. Suomessa tällainen äänimaamerkki on vaikkapa Turun Tuomiokirkon kello.

Eri havainnoijat ja havainnointitilanteet tuottavat äänille ymmärrettävästi erilaisia merkityssisältöjä. Perusääniä on aivan hyvin mahdollista kuunnella tarkkaavaisesti, kun taas signaali riittävän usein toistettuna menettää alkuperäisen funktionsa tarkkaavaisesti kuunneltavana äänenä. Sairaalan tai paloaseman nurkalla asuvalta jäävät toistuvat hälytysajoneuvojen signaalit kuulematta toisin kuin henkilöltä, jonka päivittäisestä äänimaisemasta nämä äänet puuttuvat.

Transfonialla viitataan äänen tallennettavuuteen ja toistettavuuteen. Runsaan sadan vuoden aikana yleistyneet gramofonit, radiot, kasettinauhurit, äänitiedostot ja musiikkipalvelujen suoratoisto ovat tehneet mahdolliseksi yksityisen ja julkisen äänimaiseman muokkaamisen. Transfoniset laitteet ovat vaikuttaneet tapaamme käyttää ja kuunnella musiikkia lukuisin eri tavoin. Tänä päivänä tallennettu musiikki muuttaa äänimaisemaa ja kulkee käyttäjänsä mukana käytännöllisesti katsoen kaikkialle, minne hän haluaa sen kulkevan.

Kirjoittanut: Heikki Uimonen



Lisää luettavaa:

(Ks. myös lukulista seuran sivuilla: http://www.aanimaisemat.fi/p/linkkeja.html)

Alitalo, Simo 2014. Kuulumia http://kuuluma.wordpress.com
Granö. J.G. 1930. Puhdas maantiede. Tutkimusesimerkeillä Suomesta ja Virosta valaistu metodologinen selvitys. Porvoo, WSOY. Truax, Barry 1999. http://www2.sfu.ca/sonic-studio/handbook/
Truax, Barry 2001. Acoustic Communication. Second edition. Westport, Ablex Publishing.
Schafer, R.M. 1977. The Tuning of the World. Toronto, McCelland and Stewart Limited.
Uimonen, Heikki 2013. Äänimaiseman ja kulttuurisen äänen tutkimus. Teoksessa Moisala, Pirkko & Seye, Elina (toim.) Musiikki kulttuurina. Helsinki, Suomen Etnomusikologinen Seura, 239–254.