25.9.2015

Nelostien ääniä

Usein ympäristön ääniin liittyy kiinteästi jokin arvotus – puhutaan esimerkiksi liikenteen melusta. Toki minuakin liikenteen ääni häiritsee, jos olen vaikkapa marjametsällä, ja häiritsee se monesti kaupunkien keskustoissakin kävellessä. Mutta kotona Pulkkilassa – pienessä pohjois-pohjalaisessa kylässä – ei ole liikenteen melua vaan liikenteen ääniä.

Luulen, että meren rannalla tai vaikkapa jokivarressa asumisen viehätykseen liittyy tietoinen tai tiedostamaton ajatus kulkureitistä – tästähän pääsisi veneellä mihin vain. Minulle tienvarren asukkina Nelostiellä on samanlainen merkitys. Nelostie kytkee vaatimattoman kylämme muualle Eurooppaan.

Olen asunut suurimman osan lähes viisikymmentä vuotta kestäneestä elämästäni Pulkkilassa valtatie 4:n varrella. Olen asunut kylällä viidessä eri osoitteessa, joista kaikista on kuuloyhteys Nelostielle, useimmista niistä myös näki valtaväylän liikenteen. Välillä asuin vuosikausia Oulussa, mutta sielläkin pitkäaikaisimmasta asunnostani Nelostien virta oli hyvin kuultavissa. Vuosien saatossa olen herännyt huomaamaan, että valtatien äänimaisemalla on minulle erityinen merkitys.

Muutimme Pulkkilaan Nelostien varrelle ollessani kolmevuotias. Eräs varhaisimmista muistikuvistani on valtatien linjauksen muuttaminen 1970. Katselin ja kuuntelin keittiön ikkunasta työmaan kuorma-autoja sekä muuta tietyökalustoa: jyriä ja asfalttikoneita. Tämän jälkeen tutuksi on tullut valtava kirjo erilaisia kuulokokemuksia, joita Nelostie tarjoaa.

Tien äänet vaihtelevat luonnollisesti ajankohdan mukaan erilaisessa vuorokausi- ja vuodenaikarytmissä. Päivällä tien äänet voivat olla taustakohinaa, mutta yöllä hiljaisempaan aikaan yksittäisiin kulkijoihin kiinnittää tarkemmin huomiota. Talvipakkasella ääni kantautuu terävämpänä kuin nuoskakelillä, toukokuussa taas saattaa havaita liikenneäänten pehmentymistä lehtipuiden vihertymisen myötä. Märän tien ääni on erilainen kuin kuivan.

Jos Nelostien äänistä nostaisi esille joitain suosikkeja, niitä olisivat esimerkiksi rekan ääni kesäyössä ja lumiaura talvipäivänä. Hiljaisessa kesäyössä raskaan rekka-auton ohiajo on jollain tavalla majesteetillinen äänikokemus. Myös moottoripyörän äänet yössä ovat mukavia, mutta kevyenä ja nopeana ajokkina ohiajavan moottoripyörän äänivaikutus on lyhytaikainen. Sen sijaan kymmeniä tonneja painava perävaunullinen yhdistelmä, jonka alla on parhaimmillaan pitkästi kolmattakymmentä rengasta, saa aikaan äänen, joka ryhtyy kuulaassa kesäyössä kuulumaan todella kaukaa. Sitten se jyristää hitaasti ohi, ja äänen hiljaa hävitessä on hyvää aikaa miettiä, minne kauas tämä yötyöläinen oli lastiaan viemässä. Joskus rekan ääneen liittyi ainakin takavuosina kuormaa peittävän pressun lepattamisesta lähtevä vaikeasti kuvailtava terävä ääni. Useammassakin asuinpaikassa rekkojen ohiajoihin on liittynyt myös tuntoaistillinen kokemus, koska lähistöllä on ollut siltoja, joiden saumojen yli ajaessaan raskas ajoneuvo sai aikaan värinää ja tömähdyksiä.

Talviseen lumiauran ääntelyyn liittyy varsin samanlainen tunnelma. Laulussa lauletaan lumiauran kolahtelusta, mutta valtatien varrella kuultuna lujaa kulkevan kuorma-auton työntämä aura ei kolise. Ääni on suihkukonemainen mutta sitä metallisempi kantava kumu. Etenkin kovemmalla pakkasella ääni taittuu hauskasti tuntuen tulevan enemmänkin taivaalta kuin tien suunnasta. Lumiauran ääneen liittyy myös oleellisesti tuntoaistikokemus: lumihiutaleitten kutittelu nenässä ja poskipäissä!

Nelostien äänet ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Kun lähimmät asuinpaikkani ovat olleet vain muutaman kymmenen metrin päässä Nelostiestä, on ollut helppo erottaa itse moottoreiden ääni. Eli persoonallisemmat ääntelijät kuten Kuplat, Saab 96:t ja Wartburgit tunnisti helposti. Myös moottoripyöräkannan täydellinen muuttuminen on vaikuttanut tien äänimaisemaan: raikasta kaksitahtisen ujellusta kuulee enää harvoin.

Kun kuuntelupaikka sijaitsee etäämmällä, koostuvat tieäänet ehkä enemmänkin renkaiden ja ilmavirran aikaan saamasta äänestä – ei niinkään moottoriäänistä. En tiedä kuvittelenko vain, mutta raskaan liikenteen suhteen veikkaisin rengasäänten pienentyneen merkittävästi sitten 1970-luvun, tai ainakaan ääni ei ole enää niin terävää. Vai eikö kuuntelija enää aisti asiaa samalla tavalla. Mutta Nelostien äänet kuitenkin kuuluvat ja hyvä niin - tietää olevansa kotona.

Pauli Ylikoski, Pulkkila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti