24.1.2016

Tunnelmia Tampere-talon kaupunkikukkaruukuista ja puheenvuoroista

Lauantaina 23. tammikuuta Tampere-talo täyttyi kaikenikäisistä tieteen ystävistä, jotka saapuivat Valoa pimeyteen -tiedetapahtumaan kuuntelemaan luentoja, ihmettelemään installaatioita ja lehteilemään tutkimuskirjallisuutta.

Tiedetapahtumaan saapui tänä vuonna ennätysmäiset 2 000 osallistujaa. Ohjelmaa oli tarjolla Tampereen lasten akatemian lisäksi aikuisille, muun muassa neurologian, kulttuurintutkimuksen ja kriminologian asiantuntijoiden puheenvuorojen muodossa.

Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -hankkeen esittelypisteellä kävi koko tiedetapahtuman ajan kova kohina: Kävijät lapsista vanhuksiin pysähtyivät ihmettelemään puhuvia kaupunkikukkaruukkuja, äänimaisematauluja sekä binauraalista äänimaisemaa tarjoavia kuulokkeita. Monet esittelypisteessä vierailleet myös jättivät omia ehdotuksiaan paikoista, joiden äänimaisemaa kannattaisi hankkeen tiimoilta käydä vielä tallentamassa. Esittelypisteen lisäksi äänimaisemat näkyivät ja kuuluivat tiedetapahtumassa tutkijatohtori Meri Kydön lasten akatemian luennolla sekä Kydön ja professori Heikki Uimosen puheenvuorossa äänimuistoista ja muuttuvista äänimaisemista.



                                                                                                                                                                                                                       
Kiitokset kaikille tapahtumassa kävijöille!

P.S. Ensi viikolla urakoimme tähän mennessä äänittämämme äänimaisemat tämän verkkosivun Kuuntelukartalle. Käväise siis keskiviikon jälkeen karttasivulla kuuntelemassa hankkeemme tuoreinta satoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti