16.2.2015

Kop, kop, kop, kop

On olemassa ääni, jota mielelläni muistelen, jopa kaipaan.

Asuimme Viipurissa. Kesämökkimme oli ja on Taipalsaarella. Kun Viipurista oli matkustettu Lappeenrantaan, ei sieltä enää ollut samana päivänä jatkoyhteyttä Taipalsaarelle. Salmetar laiva lähtisi vasta seuraavana aamuna Taipalsaarelle Lappeenrannan laivarannasta. Piti siis yöpyä Lappeenrannassa. Yövyimme aina Hotelli Patriassa.

Aamulla kuulin sen äänen heti herättyäni: Hevosen kavioiden rauhallinen, rytmikäs kopsutus mukulakivellä tai asvaltilla. Kun yksi hevonen oli verkkaisesti kopsutellut ikkunan alta, saapui seuraava. Osa hevosista suuntasi läheiselle torille laivarantaan.

Halusin kuunnella sängyssä pitkään. Nämä kuuluivat yhteen: kesä, alkava loma ja kavioitten kopina. Myöhemmin olen vielä lisännyt mielessäni, että silloin oli rauha, aika ennen sotaa.

Kohta sodan jälkeen Taipalsaarelle rakennettiin maantie. Enää ei ollut tarvetta yöpyä hotellissa. Tätä nostalgista hevosen askellusta kuulin kuitenkin kesäisin Lappeenrannassa vielä pitkään.

Nykyään ei hevosen kavioiden kopse kuulu edes Lappeenrannan kaupungin arkisiin ääniin.

Kun kuljen kesällä lehmusten reunustamaa katua Hotelli Patrian ohi, muistan elävästi sen äänen, jonka kuulin sänkyyni hotellin avoimesta ikkunasta kesäaamuna kauan sitten.

KL, Tampere