Kuulin muutama päivä sitten hautausmaalla järveltä kantautuvan äänen, jota en aikoihin ole kuullut. Se tuttu napsuttava ja rauhallinen moottorin ääni on ollut poissa parikymmentä vuotta, mutta nyt tuo Vikström-keskimoottoria muistuttava äänihavainto vain vahvistui, ja napsuttavan moottoriäänen lisäksi alkoi kuulua myös veneen jäähdytysputken sykäyksittäin ulossylkemän jäähdytinveden loisketta.
Eikä tämä ääni-illuusio muuttunut nopeasti kiihtyväksi tehoperämoottoriksi, vaan puiden takaa todella ilmestyi järveltä näkyviin tuon aikakauden käsin tehty puuvene. Siinä se kiireettömästi kynti vedessä eteenpäin ja näytti huolella ehostetulta.
Tuon äänen valta-aikana joskus 60-luvulla Päijänteen rantamilla lapsuuskotini naapureilla oli tällaisia itse tehtyjä moottoriveneitä. Me lapset tunnistimme veneet jo kaukaa äänestä. Veneen omistajat olivat käsistään taitavia vähäpuheisia miehiä, jotka hoitivat veneillään useimmat matkat. Autoja ei tarvittu, mutta polkupyörä oli tarpeen maantiellä.
Joskus kesällä perheet menivät veneellä saareen retkelle, mutta tavallisemmin käytiin verkoilla, töissä tai muilla asioilla. Tällaisen veneen kulku ei pienilläkään lahdilla tai salmilla aiheuttanut muille vesillä liikkujille tai rantojen asukkaille harmeja. Voisi kai sanoa, että tämä moottorivene oli harmoniassa ympäristön kanssa ja sen käyttäytyminen oli rauhallista ja ennakoitavaa. Samaa ei voi sanoa nykyajan ylitehokkaista pikaveneistä.
Naapurin palatessa veneellään illansuussa kotirantaan pienellä lahdellamme kuultiin tyynellä säällä lempeä tuksuttava keskimoottorin ääni kuin iltasoittona: maassa rauha ja kaikki hyvin!
ML, Viitasaari
